Tehty Lemmyn kanssa pari metsälenkkiä ja kokeiltu uutta leikkiä: lelun piilotusta.
Aiemminhan minulla oli silloin tällöin mukana jompi kumpi isoista Lemmyn dameista joita sitten piilottelin metsään. Nuo damit vaan ovat hankalan isoja ja painavia, että päätinpä kokeilla ottaa mukaan jotakin pientä ja kevyttä: mukan lähti uffomies. Lelu on jo aika huonossa kunnossa leikkiemme jäljiltä enkä uskalla sitä enää leikeissämme käyttää, jottei käy vahinkoa ja osa uffomiehestä joutuisi koiran vatsaan. Lähdimme siis kevyin eväin matkaa...
Menimme taas lähistöllämme olevalle hakkuuaukealle. Toistin samat rutiinit kuin damienkin kanssa:
istutin ja odotutin koiran - kävin piilottamassa lelun - palasin koiran luo ja vapautin käskyllä "etsi". Koira ryntäsi etsimään ihan yhtä innoissaan kuin damiakin. Lelu ei löytynytkään yhtä helposti kuin damit, johtuen varmaan aukeasta paikasta ja tuulen vireestä, koska koira teki joka kerta metrisen lenkin kätkön ympärillä ennen sen löytämistään. Hauskaa oli! Viimeisillä kerroilla koira tosin ei enää malttanut odottaa edes minun palaamista luokseen vaan ampaisi etsimään samointein. Tiedän, että koira olisi pitänyt palauttaa paikalleen odottamaan käskyä, mutta leikistähän tässä oli kyse ☺ Harjoitellaan sitä malttia sitten toisella kertaa.
Viikolla kokeilin taas pitkästä, pitkästä aikaa myös emännän itsensä piilotusta.
Reilu vuosi sitten kokeilimme ensimmäisen ja viimeisen kerran huonoin tuloksin: oli talvi ja lunta melkoisesti. Lemmy taapersi menemään edelläni polkua pitkin ja minä sain päähäni loikata ison kuusen taakse piiloon. Vajosin lumeen reisiäni myöten ja jäin siihen paikkaan jumiin odottelemaan, että Lemmy tulee ja etsii. Odotin minuutin, toisen ja sitten vielä pari lisää eikä koiraa näkynyt. Vääntäydyin lumesta irti ja siellä se koira 200 metrin päässä nuuskutteli lunta vilkaisematta edes minuun. Kyllä oli kontaktit kohdallaan ☺ Emäntä ei olisi voinut vähempää kiinnostaa.
Nyt onneksi meni paremmin: Lemmy kipitti vauhdikkaasti polkua pitkin ja minä piilouduin polun varteen suuren kiven ja kuusen taakse piiloon, mutta nyt sentään olin sen verran fiksumpi, että jäin asemiin niin, että näin koiran koko aika. Lemmy tapsutteli 100 metriä, pysähtyi nuuskimaan ilmaa, kääntyi tulosuuntaan ja pää alkoi pyöriä julmettua vauhtia puoleta toiselle: emäntä??? Lähti kipittämään takaisin päin ja pysähtyi: EMÄNTÄ???? Kiihdytti vauhtia nenä maassa, pieni kaarros ja tuli luokseni pikkuisen hätääntyneenä: emäntä♥♥♥ Voi että sydäntä lämmitti: taputtelin ja kehuin koiraa vuolaasti - mitä edistystä edelliseen kertaan. Loppu kotimatkan Lemmy sitten yhä tiheemmin tarkistikin, ettei emäntä jää matkasta - kannatti siis kokeilla!
Ufoilemisiin!
ps. nyt minulle tuleekin parin viikon kirjoitustauko "työkiireiden" takia, mutta palataan asiaan kun elämä taas rauhoittuu!
