sunnuntai 27. tammikuuta 2019

27/01/2019: Etkoja - ekat NoseMöllikäiset

No moi!

Nyt sitä ollaan sitten käyty pyörähtämässä ensimmäiset NoseMöllikäiset Lemmyn ja Hissun kanssa: vain laatikko- ja sisäetsintäosiot, mutta kyllä niissäkin oli tekemistä!

Hiki tuli ohjaajalle ja vaaleanpunaiset lasit - joiden läpi olen meidän Nosetteluja katsellut - rikkoutuivat korjaamattomiksi...

Etsinnät hallissa, josta toisella puolella tutut 12 laatikkoa ja toisella puolella erinäinen kokoelma tavaroita herätyskellosta ämpäreihin eli kunnon tavarataivas.
Hissu tulille ensimmäisenä: lattian nuuskuttelu ja lattiaan teipatut ilmastoiniteipin palaset kiinnostivat enemmän kuin laatikot - neljännellä kerralla vasta ilmaisi oikean laatikon. Tavarataivaassa sama lattian nuuskutus jatkui, eikä seinään täpsättyä hajua löytynyt vasta kuin tuomarin vinkistä metrin päästä käskyttäessä.

Herra Lemmystä jännitti kovasti, joten lattian tuhnuttelu & tuomarin kyttääminen sekoittivat pakan. Vasta kolmannella kerralla löytyi oikea laatikko ja siinäkin merkkaaminen eli silmiin katsominen vasta maanittelun jälkeen. Tavarataivas ei kiinnostanut herraa lainkaan vaan käytti kolmen minuuttinsa tuomarin tuijotteluun ja välillä kävi näön vuoksi (eli emäntäänsä miellyttääkseen) tuoksuttelemassa tavaran kerrallaan. Tuomarin vinkistä ja minun sormella tökkimisen tuloksena merkkaus axaesteestä. 


Plääh - taas pitkästä aikaa, paska reissu, mutta tulipahan tehtyä. Loppu päivän mökötin ja keskityin olennaiseen eli kutomiseen... 🙃

Hahaa - seuraavana päivänä jo taas noseteltiin kotona keittiössä kaadettujen tuolien seassa ja olohuoneen lattialla tavarataivasta, jossa tavaraa isännän kirjoista kynttiläkuppeihin hymyssä suin.
Ei se kuulkaa auta: jalkautuminen ulkomaailmaan täytyy aloittaa tosissaan, jos aiomme joskus vielä kisoissakin pärjätä!

Mutta nyt uhmaamme ulkona riehuvaa pakkasta ja lähdemme pikaiselle happihyppelylle ja sitten takaisin rauhalliseen sunnuntain viettoon!

Moi!





sunnuntai 6. tammikuuta 2019

Hyvää uutta vuotta 2019!

                            Ihanaa alkanutta vuotta 2019!



Meillä vuosi vaihtui tuttuun tapaan vähävauhtisin elkein eli kotosalla - vieraspatja levitettiin olohuoneen lattialle ja ilta kuudesta yö kahteen katsottiin televisiota äänenvoimakkuus kaakkoon käännettynä ja rullaverhot tiukasti ikkunoissa. Minulla on Lemmylle vielä yksi rauhoittava tuolla jemmassa, mutta onneksi pahat aavistukseni kova paukkuisesta ja aikarajoja rikkovasta paukuttelusta eivät toteutuneet, joten rauhoittavakin sai jäädä vielä jemmaan. Kävimme aamulenkin jo ennen kymmentä - ei kuulunut paukkuja mistään!

Neljän aikaan vielä kahdestaa Lemmyn kanssa hihnalenkillä. Hihna jotenkin hämäsi kaveria, joten otti heti kotitielle tultuamme vainun nelijalkaisesta kaverista ja lähti jäljestämään. 15 minuuttia taivallettiin naapurin tien vierttä, useasta suunnasta kuului vaimeita paukauksia, mutta ne eivät Lemmyä häirinneet - kaveri ei edes reagoinut niihin, kun oli niin tohkeissaan uudesta jäljestettävästä. Jäljet katosivat metsään sen verran kauas, että hihna ei enää antanut periksi, Lemmy kääntyi kannoillaan ja lähti häntä taivastakohti sojottaen rinta rottingilla takaisin kotiin hyvin tyytyväisen oloisena itseensa - paukut eivät tässäkään vaiheessa voineet vähempää kiinnostaa. Pika-asiointi vielä metsän puolella ja sitten kotiin. Iltaruoka ja sitten Lemmy vetäytyikin nukkumaan: välillä patjan päälle jalkoihini ja välillä patjan viereen - täyttä unta aina kello kahteen yöllä, jolloin herättelimme pojan vielä iltapissille. Etäistä jylinää, mutta Lemmy jolkotteli pikaisesti metsään asioilleen ja yhtä pikaisesti takaisin sisään ja takaisin nukkumaan. Siis ihan mahtava vuoden vaihtuminen - ei olisi voinut paremmin mennä!
Mainittakoon sen verran, että Hissu nukuksi samoin koko illan, mutta kävi pari kertaa isännän kanssa pihassa pissillä paukuista välittämättä - ihanaa kun sentään toinen kavereista ei kärsi paukkeesta.

Vuosi lähti käyntiin hyvin endorfiinin huuruisissa merkeissä jo viime viikonloppuna, kun käytiin Hissun kanssa ensimmäisissä toko-kokeen omaisissa treeneissä koirakoulullamme. Minulla oli pari viikkoa valmistautumisaikaa ja tarkoituksena oli käydä vähän googlettelemassa mitä kokeeseen kuuluu yms., mutta joulukiireissä (😆 )pääsi unohtumaan - kolmeen vuoteen ei olla treenailtu tokosta kuin ruutuun menoa, mutta se ei pelaa, joka pelkää, joten selkä suorassa treeneihin. Onneksemme pääsimme suorittamaan osan osiomme viimeisinä, joten ehdin vähän saada tuntumaa mitä meidän oikein pitikään tehdä. Oli aivan mahtavaa: paikkamakuut meni täydellisesti, seuruussa päätin, että Hissuun on luotettava enkä vilaissutkaan poikaan = tuomari ystävällisesti huomautti, että kaveri vaihtoi puolta ihan itsekseen selkäni takan kaikilla suoran pätkillä, kaukoissa tuplakäsytystä, mutta kaikki muu meni ihan nappiin. Saadessani kapulan käteeni muistin, että pahus, tämähän se nyt oli se juttu mitä meidän piti Hissun kanssa harjoitella, joten Hissu katseli minua vain ihmeissään ja kapula jäi ottamatta suuhun. Hymyilytti: se kenen kanssa kapulan pitoa olin harjoitellut, oli kyllä ihan koko ruskea kaveri 😁 Kyllä meidän täytyy nämäkin ottaa johonkin väliin harjoiteltavaksi - on se vaan niin mainiota touhua = kuin paluuta ensirakkauden pariin 💓

Viime viikonlopulla myrskysi kunnolla ja lunta tuli 20 senttiä. Eilen availtiinkin polkuja sen verran innokkasti, että tänään minun reiteni olivat sitä mieltä, että lenkit tulisi suorittaa helpoimman mukaan, eli ihan teitä pitkin tallustellen. Voi - vielä on monta kilometriä talsimattomia, lumen täyteisiä polkuja odottamassa, mutta saavat kyllä odottaa ensi viikonloppuun.
Eilen availin polkua metsän läpi ja naapurin pellon poikki. Jo meno matkalla säikähdin kunnolla kun sivusilmällä näin Lemmyn jättäneet meidät Hissun kanssa polkua talsimaan ja hän itse juoksi metsäautotietä minusta vasemmalla meidän edelle keulien. Kova äänisesti käskytin kaveria takaisin luokseni ja näin kuinka kaverin pää kääntyili tiellä ensin vasemmalle ja sitten oikealle ja aivot raksuttivat, että kyllä se tuo emäntä on vähän vajaa: kahlaa lumessa kun 15 metkin päässä menee tie, joka on kovettunut täysin käveltäväksi traktorin jälkien kohdalta. Puoli minuuttia keskustelimme asiasta eli minä huusin pää punaisena, että nyt tänne ja äkkiä, ennen kuin Lemmy päätyi siihen, että kannattaa ehkä palata emännän luokse - sehän on se jolta on saanut aina makkaraa. No makkaroita ei tarjoiltu, vaan kolmeen pekkaan jatkoimme matkaamme pelolle.

Mukavaa tammikuun jatkoa, palataan taas asiaan piakkoin!