Tänään ollaan herätty ihan kunnon vesisateeseen ja käyty viiden minuutin pissilenkki takametsässämme: Lemmy jäi taktisesti jo lähtiessä Hissusta ja minusta jälkeen kökkien takapihan katoksen alla märkyyttä paossa ja saavutti sitten meidät metsässä uskomattoman juoksuspurttinsa ansiosta. Yhdet kunnon pissit ja sitten Hissut ja minut jätettiin taas talsimaan vesisateeseen ja Lemmy-herra katsosi takaisin takapihalle katoksen suojiin. Hissun kanssa siinä sitten tuumattiin, että mitäs mekään tänne jäämme talsimaan kun aamuasiat on saatu hoidettua - lähdetään vain Lemmyn perässä kohti kotia ja aamupalasen laittoon.
Viikot ovat menneet vauhdilla! Uutta kotia on tsuumailtu tiheään tahtiin, mutta vielä ei ole tärpännyt. Sen verran kuitenkin asiat ovat edenneet, että ylimääräistä kamaa ollaan alettu hävittää. Ette arvaakaan mitä työhuoneen kaapeista löytyi kassikaupalla:
koirapoikien rakkaudella trimmatut ja hillotut karvakasat! Haaveena oli saada pörrökarvaa omien neulomusten raaka-aineeksi, mutta tässä vaiheessa ollaan oltu vasta niin pitkällä, että karvoja on vain hillottu "omaksi iloksi". Tällä erää nämä kuitenkin kiikutettiin roskiin ja uusia varastoja aletaan täydentää taas ensi keväänä ☺
KÖHÄISTÄ HILJAISELOA
Lokakuun ensimmäisen viikonloppun sunnuntaina starttasi vihdoin ja viimein taas KeskariVeskareiden ryhmätreenit ja minun onnekseni tuossa meidän kotihallilla. Lauantai-iltana Lemmy kakoi kurkkuaan ja me tietysti katselimme isännän kanssa kurkkua otsalampulla huolissamme, mutta mitään luun palasia tai heinänkorsia ei kurkussa näkynyt. Sunnuntaina aamulenkillä Lemmyn ottaessa spurtteja juoksu loppui lyhyeen koiran alkaessa kakoa. Siinä sitten pähkäiltiin isännän kanssa, että voisiko tämä nyt olla sitä kennelyskää? Lemmyllä ei ollut lämpöä, virtasta olisi riittänyt vaikka pikku kylälle, ruoka maistui, ainoa normaalista poikkeava asia oli tuo hengästymisen aikana ilmaantuva kakominen.
Lemmy jätettiin siis kotiin pakkolepoon ja minä starttasin illalla Hissun kanssa veskari-treeneihin. Huolesta soikeana pälätin kaikille treeneissä, että olisikohan se tuo Lemmy saanut tosiaan sen kennelyskän ja sain neuvoksi, että kyllä sen Hissunkin sitten pitäisi pysyä poissa treeneistä, vaikka terve poika onkin. Sunnuntaista meillä sitten alkoikin puolentoista viikon hiljaiselo! Minä kielsin isännän ja poikien päivittäiset metsälenkit, illalla kävin Lemmyn kanssa pienen lenkin hihnassa ja erikseen Hissun kanssa metsässä. Lemmyllä oli tylsää jo maanantaina ja pentuhepuleita saatiin tasaiseen tahtiin - koira ei enää kakonut, mutta hepulit stopattiin siihen paikkaan pakkolepoon vedoten. Keskiviikkona sharmantti, vanhempi herrasmies Lemmy oli jo taas muuttunut AD/HD-kauhukakaraksi (flash backiä neljän vuoden taakse): lenkillä hypittiin auttamattomasti minua vasten, roikuttiin hanskoissa ja otettiin yllätys spurtteja pöpelikköön sillä voimalla, että kaulapantaan kuristuminen oli lähellä. Kieltäessäni moiset kotkotukset, Lemmy katseli minua silmiin kuin sanoen, että sinulle ei sitten kelpaa mikään: jos olen liian flegmaattinen valitat ja jos virtasta löytyy, niin valitat. Minä huokailin ja odotin malttamattomana saikkarin päättymistä.
Keskiviikkona vihdoin ja viimein saikkari loppui ja päästiin Lemmyn kanssa kolmannen kerran treenailemaan RallyTokoa. Intoa riitti! Torstaina isäntä vei taas pojat metsälenkillekin ja Lemmy oli kuulema ottanut kaiken ilon irti! Isännän oli pitänyt jo vähän Lemmyä toppuutellakin, että ei liikaa taklaisi pikkuveikkaa.
Ihanaa - nyt ollaan taas terveenkirjoissa!
LISÄÄ VIRTAA
Tiistaina päästiin Hissun kanssa (jo toiseen otteeseen) Rauno Virran oppiin agilityn saloista. Oli mukavaa! Viime kerrasta olen ilmeisesti petrannut: en saanut enää huomautuksia pyllistelystä enkä esteiden pelkäämisestä. Kouluttaja-setäkään ei enää yhtään pelottanut Hissua ja nakin paloja käytiin hakemassa jo ihan kädestä.
Hissu teki hienosti! Hypyt ja putket haettiin tosi kaukaa - koira oli ihan selvästi kisavireessä.
Sain tosi hyviä vinkkejä mm. soljuvaan saksalaiseen, ohjauskuvioiden yksinkertaistamiseen sekä oppia katsoa rataa koiran näkökulmasta.
Saatiin pieniä lupauksia siitä, että päästäisiin mahdollisesti käymään hänen koulutuksessaan vielä kerran tänä vuonna eli vierailu hallilla on hyvin todennäköinen. JEE!!!
Mutta nyt lähdetään aamukahvin keittoon!
Palataan asiaan toivottavasti taas pian...