tiistai 30. elokuuta 2011

30/8/2011: Jotain uutta, jotain vanhaa, jotain lainattua ja jotain sinistä...

Ei, ei ja ei - ette suinkaan ole eksyneet hääblogiin ☺

Tämä vanha morsiamen ohje vain sopi niin hyvin tämän alkuviikon tapahtumiin:

Jotain uutta:
Maanantaina aloitettiin Lemmyn kanssa neljän kuukauden tauon jälkeen perustottelevaisuukoulutus aivan uusien koirakkojen ja ohjaajien voimin. Allekirjoittaneella oli suu auki hämmästyksestä kun tulimme koulutuspaikalle - osallistuvia koirakkoja oli yli kaksikymmentä!!! Shokkia oli siis emännälle ja Lemmylle: aiemmissa koulutuksissa muita koirakkoja on ollut enimmillään kuusi meidän lisäksi. Hiukan nieleskeltyäni puskimme vain muiden sekaan ja aloimme heti tosi toimiin: ryhmä jaettiin kahteen osaan.

Aloitimme oman ryhmämme kanssa seuraamisella: ensin neljän esineen pujottelulla, sitten ympyrässä seuraamista niin, että puolet koirakoista käveli myötäpäivään ja puolet vastapäivään - ohittamisia tuli siis MELKOISESTI. Lemmyä hiukan pelotti ja sitten piti vähän mölytäkin (isotella), mutta tiukasti me vaan käveltiin eteenpäin ja syötin koiralle melkoisella automaatilla raksuja säilyttääkseni kontaktin. Esineinä oli dameja ja narusolmuja, joten Lemmyn keskittymiskykyä sekoittivat ensimmäisillä kierroksilla nämä ihanat lelut ja se ettei niihin saanutkaan koskea.

Jatkoimme edelleen ympyrässä kulkemista yhä edelleen esineiden välistä osittain pujotellen - tällä kertaa kaikki taas samaan suuntaan ja kouluttajan käskyjen mukaan teimme milloin seuraamisesta maahanmenoa, istumista tai seisomista. Väliin pari luoksepäästävyysharjoitetta: Lemmy haukahteli ja perääntyi, mutta uskalsi sentään ottaa kouluttajalta namin pari. Lopuksi vielä istuen ja maassa ollen odottamisia.

30 minuuttia tehotreeniä ja sitten kouluttajan vaihto!

Jatkettiin ympyrässä kulkemista: seuraamisesta yhä istumista ja maahanmenoa.

Sitten kukin koirakko teki kerran käskystä luoksetulon. Tämä tehtiin yksi kerrallaan, joten vuoron odottamisessa olikin koiralle haastetta taas kerrakseen - oli NIIN TYLSÄÄ!!! Lemmy hokasi tässä vaiheessa siskolikan vähän matkan päässä ja itkuhan siitä tuli, kun ei päässyt haistelemaan. Vihdoin tuli meidän vuoromme ja tässä minä alitin kyllä riman: en luottanut koiraan lainkaan, joten istutin koiran odottamaan ja pudotin hihnan ainoastaan löysänä maahan ja kutsuin koiran luokseni. Hyvinhän Lemmy tuli, mutta oltaisiin me parempaakin pystytty.

Siirryttiin istualteen odottamisiin: tämä meni hienosti. Harmitti niin kovasti tuo luoksetulossa jänistäminen, että nyt Lemmyn istualteen odottaessa tein kouluttajan ohjeiden mukaan laajoja kaarteita koiran ympäri - hyvin Lemmy pysyi, vaikka kaikkea kiinnostavaa ympärillä olikin.

20 minuuttia meni ja sitten vielä lopuksi kertaalleen luoksepäästävyys: istutin Lemmyn ja taas koira peruutti ja haukkui kouluttajaa. Ihanaa, oltiin tätä tekemässä viimeisenä, joten kouluttajalla oli aikaa jopa neuvoa minua Lemmyn arkuuden kanssa - jutellessamme hän samalla teki "reisikyykkyjä" koiran ympärillä ottamatta kuitenkaan kontaktia koiraan: Lemmy jo lopussa vähän rentoutuikin, unohti ohjaajan ja alkoi tarkkailla muita koiria ja ihmisiä. Kouluttaja neuvoikin minua unohtamaan vanhan tempun, jossa vierasihminen tulee koiran luokse namikourassa - temppu pian kääntyykin päälaelleen ja minä palkitsen koiran pelon. Parempi on, jos vierasihminen ei ota lainkaan kontaktia koiraan ja minä palkitsen koiran, jos se onnistuu olemaan perääntymättä, haukkumatta = pelkäämättä.

Ja sitten Lemmyä odottikin palkinto: koulutus loppui ja pääsi siskolikan kanssa hetkeksi könyämään! Tämä se oli koko maanantain parasta antia ♥

Jotain vanhaa:
tänä iltana käytiin viimeinen henga-agi ja koko tunnin saimme tehdä oikeaa RATAA niin, että jokainen pääsi eksikseen kentälle suorittamaan radan. Ensimmäisen radan saimme tehdä kolmeen kertaan: ensin palkitsin koiran raksuilla joka esteen jälkeen, sitten joka toisen esteen jälkeen ja lopulta teimme radan ilman raksuja!



Toinen rata olikin jo sitten kinkkisempi! Kahden esteen jälkeen tiukka käännös vasemmalle putkeen - Lemmy on jo ilmeisesti tottunut, että ohjaan koiraa aina oikealla, koska putkeen meno oli todella takkuista. Harmi, ettei taaskaan ollut filmiryhmää paikalla: minä hypähtelin putken edessä puolelta toiselle yrittäen päästä koiran oikealle puolelle - Lemmy riekkui kun oli niin innossaan. Emännän minuutin steppailun jälkeen koira meni kuitenkin hienosti putkee - ei emännän ohjeiden viitoittamana vaan ihan omaa järkeään käyttäen ☺ Toisella kertaa mentiin taas ilman raksuja ja tosi hitaasti mentiinkin: kentälle oli tippunut muiden jäljiltä raksuja ja koira keskittyi tällä kertaa enemmän raksujen kaivamiseen hiekasta kuin suorittamiseen. Mutta mentiin me kuitenkin rata läpi - hitaasti, mutta varmasti!!!

Oli ihanaa!!!

Nyt sitten alkaakin jo ontua: jotain lainattua? No ainakin asenne oli meillä kohdallaan - joka kerta lähdettiin rataa tekemään kuin ammattilaiset: Lemmy istui nätisti ja lähti suorittamaan rataa vasta käskystä...

Jotain sinistä: olihan mulla se sininen huppari...

☺Runoilemisiin!

Hengailut on nyt hengailtu...








sunnuntai 28. elokuuta 2011

28/8/2011: Hyvästit kesälomalle

Joopa joo - viisi viikkoa meni hurahtaen ja huomenna alkaa arki: minä palaan töihin ja illalla Lemmy aloittaa taas pitkän tauon jälkeen perustottelevaisuuskoulutuksen.

Heräteltiinkin tänään päivälenkillä emännän ja koiran nukkuvia tokoilu-rutiineja:

ensin lähikentällämme odottamisia, seuraamisia ja seuraamisesta maahanmenoja: tosi hienosti Lemmyllä meni - totteli, vaikka emäntä sekoilikin käskyjensä kanssa ☺ Onnistuttiin pari kertaa seiso-käskynkin kanssa.

Teimme välissä pienen metsälenkin ja sitten saimmekin tuhannen taalan paikan seuraavalle harjotukselle: meidän jälkeemme metsäpolulta tielle tuli tuttu pystykorva, jonka kanssa Lemmyn on aina ihan PAKKO vaihtaa pari tuohtunutta haukahdusta. Bongasin koiran isäntänsä kanssa ennen Lemmyä ja ehdin istuttaa koiran. Houkutus oli kuitenkin liikaa ja kerran Lemmy pääsi nousemaan kahdelle jalalle älyttömän räkytyksen kanssa - pakotin koiran perääntymään kaulapannasta kiinni pitäen ja istutin. Heti kun koira istui, löysäsin otteeni pannasta ja päästin hihnankin vapaasti maahan roikkumaan ja käskytin "odota". Hienosti meni: koira totteli, vaikka kaihoisasti katselikin räyhäkaverinsa menoa. Hienoa!!!

Harjoittelimme vielä kotipihaankin saavuttuamme odotusta, sivulle tuloa ja maahanmenoa. Oli tosi hyvä tilaisuus: pihassa kulki autoja, ihmisiä ja oli muutakin älämölöä ilmassa. Maahanmenot tuottivat tuskaa - koiran keskittymiskyky oli pihasta kuuluvissa häiriöäänissä minimissä, mutta pari kertaa käskyn toistettuani totteli. Papukaijamerkki tuli koiralle odottamisesta: olin käskeny koiran odottaa makuullaan kun naapurin setä kävi vaihtamassa kanssani pari sanaa - käskytin koiran jopa tässä juttelun lomassa sivulleni ja hienosti meni. Lemmy sai kehuja jopa naapurin sedältä tottelevaisuudesta! Emäntä loisti ylpeydestä ja koira katseli naapuria alta kulmain...

Voi nenä - ei muuta kuin huomenna taas kouluun ja sitten jalkaudumme harjoittelemaan kansankeskuuteen!!! ☺


lauantai 27. elokuuta 2011

27/8/2011: Uusi peti ja muita unisia juttuja

Puolen vuoden etsintöjen jälkeen löysin vihdoin ja viimein Lemmylle uuden pedin! Ja löytyi vielä sellainen, että sen kehtasi ilolla laittaa olohuoneeseen...

Vähän isolta tämä tuntuu...

Pieniä vinkkejä uuden pedin tarpeesta oli tullut jo monesta lähteestä. Ainut joka tuntui olevan tyytyväinen vanhaan petiinsä oli koira itse. Jossakin vaiheessa fiksu emäntä olisi ehkä voinut lukea koiran antamista hellävaraisista vinkeistä, että lisätilaa kaivataan:

Haarakonttori vai terassi?

Vaikka vanha peti onkin tosi kulahtanut, en hennonut heittää sitä roskiin, vaan vein sen työhuoneeseen "varavuoteeksi". Voi se toimittaa varavuoteenkin virkaa, mutta näyttäisi olevan tämän parin viikon kokemuksella Lemmyn aamupäiväunipesä - tänäänkin aamulenkiltä kotiuduttuamme koira kipitti heti tänne työhuoneeseen vanhaan petiin nukkumaan.

Heti Lemmyn tultua ajattelin, että yritän ottaa tasaisin väliajoin näitä unikuvia koirasta: pedistä näkee tosi hyvin miten poika on kasvanut ☺

Lemmy 15.2.2010 juuri "kotiutettuna" kasvattajalta

1. vuosi kotona 15.2.2011 - kyllä tänne vielä ihan sopii...

Kesäturkissa mahtuu hyvin ja uni maistuu ♥


Ohesta löytyy video tosi unisesta koirasta, jonka oli kuitenkin unisenakin lähdettävä emäntäänsä vessaan vartioimaan - eihän emäntä nyt yksin voi hiuksiaan kammata.

http://s1177.photobucket.com/albums/x352/Segulix/Lemmy%20mua%20ei%20nukuta%202011/?action=view&current=2952011UNIJUKKA.mp4

Kauniita unia!

torstai 25. elokuuta 2011

25/8/2011: Hengailua: ensimmäinen OIKEA rata

Tiistaina käytiin taas hengailemassa Lemmyn kanssa. Ja arvatkaa mitä? - satoi koko menomatkan eli tämäkin tiistai mentiin samaa rataa kuin 90% näistä henga-tiistaista. Koulutuspaikan pihaan kurvatessa ripsautteli vielä, mutta sitten tuli enää pientä tihuttelua.

Meillä oli nyt ensimmäisen kerran ihan oikea RATA!!!









Lämmiteltiin alkuun tekemällä vain yhden kerran kutakin estettä: hyppy, putki ja pituus. Ihan mukavasti meni: hypyn Lemmy kyllä suoritti putken kanssa, mutta ei se haitannut ☺

Kenttä tyhjennettiin muista kurssilaisista, joten oli ihanaa, että päästiin tekemään rata ilman hihnaa. Meitä jänskätti tosi paljon Lemmyn kanssa! Lemmy päättikin sitten taas ensimmäisen suorituskerran irrotella oikein kunnolla. Hypyn ja putken jälkeen ravasi taas tuhatta ja sataa ympäri kenttää - yritin jatkaa radan suoritusta hörhelöinnin jälkeen, mutta poika oli niin innossaan, ettei pystynyt tekemään enää seuraavana ollutta hyppyä - juoksi vain ympyrää aidan ympäri. Aloitettiin alusta.

Kouluttaja ohjeisti minua, että sen sijaan, että puhkun intoa ja olen kyyryssä huutamassa Lemmylle ohjeita suoristaisin selän, rauhoittaisin itseni ja tekisin radan este kerrallaan ja palkitsisin koiran joka välissä... Enhän minä tälläistä hokannut itse! Minulla ei ollut radalle mentäessä yhtään epäilystä etteikö me nyt kerralla rata saataisi tehtyä... ihan niin kuin ammattilaiset kilpailuissa... ☺

Huokasin kerran ja sitten taas mentiin: saatiin tehtyä rata kaksi kertaa hienosti. Viimeisellä kerralla Lemmy pituudessa vähän fuskasi hypäten viimeisen lankun sivulle, mutta ei se meitä haitannut.

Voi, näitä lisää!!!

Hengähdetään hetki - vain yksi henga on enää käymättä...

sunnuntai 21. elokuuta 2011

21/8/2011: Lemmy - the lintubongari

On vietetty ihanaa lomaa - aamulenkkeihinkin ollaan nyt voitu käyttää aikaa niin paljon kuin ollaan haluttu ja nautiskeltukin sitten pitkän kaavan mukaan. Äsken palattiin aamulenkiltä - käytiin tuossa läheisellä hakkuuaukulla lenkki: aurinko helli niin meitä kuin maisemaakin ♥
Minut säikäytti pari lähi puskassa kyyhistellyttä jänistä, jotka ampaisivat karkuun lähetyessäni. Hetken sydän oli pysähdyksissä säikäytyksestä ja siitä, että missäs Lemmy on. Onneksi jolkotteli rauhallisesti jäljessäni. Varmuudeksi istutin koiran ja odotin, että jänikset katoavat aukulta metsään. Onneksi Lemmyssä ei ole luontaisesti jäniskoiran vaistoja - olisi voinut tulla pitkä odotus, jos koira olisi ampaissut näiden perään.. huhhuh!

Tällä viikolla huomasin, että Lemmyllä on uusi harrastus - lintubongaus! Takapihamme toimii aamuisin tunnin verran lintujen kokoontumisajopaikkana. Kokoontuminen tapahtuvat aina näihin aikoihin, eli tätä kirjoitellessani, noin kahdeksan aikaan. Yhtenä aamuna katselimme lintuja jopa yhdessä ja eikä se hullumpaa hommaa ollutkaan... Ei ihme, että Lemmyllä menee aamulla aikaa nenä lasissa tuhisten...

Onneksi pensasaita leikattiin - nyt näkyy naapurin omenapuukin...

Voi mahoton mikä vilske ja vipinä!

Pienemmät linnut liihottelevat aidassa ja puissa ja isommat vilistävät nurmikolla (mustarastaita ?)

Tiaisia on noin 20 kappaleen parvi - parhaat matopaikat näyttävät olevan pensasaidan juurella

Harmaavarpunen ?

Tätä ei tunnistettu... mutta höyhenpeite melkein kuin Lemmyn turkki

"Punarinta"

Valitettavasti kuvien laatu ei ole ihan priimaa, kuvailin olohuoneen ikkunan läpi ja lintutietämys on olematon.
Tunti meni ja koko takapiha on tyhjä - nyt vain odotellaan seuraavan aamun esitystä.

Lehähtämisiin!

keskiviikko 17. elokuuta 2011

17/8/2011: Agility hengailua tihkusateessa

Joo, tihutti vettä, mutta se ei meitä haitannut eilisessä henga-agissa: paikalla oli treenaajia tosi paljon, jopa yksi uusikin kokeilija oli päässyt mukaan!

Lemmyllä oli jo kotoa lähtiessämme haju, että nyt ollaan höntsäämään menossa ja kaikkia liikenneturvallisuusasioita rikkoen vietti ensimmäiset kilometrit etupenkkien keskinojalla etukäpälillä siitä tukea ottaen ja tiiviisti minuun nojaten. Meillä toki on AINA käytössä turvavyö, mutta sen verran antaa periksi, että koira halutessaan saa nyhjättyä itsensä vähän liiankin pitkälle turvavyöllään. Loppumatka onneksi mentiin sitten turvallisemmin: Lemmy nukuksi ja nojaili oviin maisemia katsellen.

Näitä me harjoiteltiin:

TUPLA-AIDAT: isottelin ja kokeilin ensimmäisen kerran taas pitkään aikaan niin, että Lemmy oli irti. Hienosti meni hypyt, mutta se luoksetulo sitten kestikin vähän pitkään: koira teki taas kunnialenkin pihan perällä lelu suussaan ja palasi takaisin takkityhjänä hurjasta juoksulenkistä. Seuraavat kerrat otettiinkin taas perinteisesti hihassa : (
Nyt kuitenkin tein joka esteellä sen mistä jo aiemmin haaveilinkin, pakotin Lemmyn istumaan ja odottamaan hetken vuoroaan - este suoritettiin sitten vasta käskystä. Viimeisellä kerralla Lemmy yritti ohittaa viimeisen esteen, mutta pienen ylimääräisen lenkin tehtyään sain koiran kuitenkin ohjattua kunnialla viimeisenkin esteen yli.


PUTKI: tämä menee meillä jo rutiinilla ja on edelleen Lemmyn lemppari! Ensin kaksi kertaa suora putki ja sitten vielä tauon jälkeen putki mutkan kera. Tässäkin istutuin ja odotutin hetken koiraa. Ohjaaja neuvoi minua sen verran, että odotan niin kauan, että hihna ehtii kunnolla löystyä koiran ja minun välillä ennen käskytystä - putki onkin sitten palkka höyryämättä odottamisesta.


KEPIT: menee mallikkaasti. Tehdään edelleen nameilla ja pienen haparoinnin perusteella, en usko, että Lemmy vieläkään tajuaa mistä tässä on kyse vaan yksinkertaisesti seuraa nameja.

Nyt oli tosi ihanaa kun ohjaaja antoi meille luvan tehdä vapaana olevia "rasteja" varsinaista suoritusvuoroamme odotellessa! Tein tupla hyppyjäkin nelisen kertaa sillä aikaa, kun odotimme vuoroa putkeen ja kepeille. Tehtiin namien voimalla ja kävely/hölkkävauhtia. Sain ohjattua tosi mainiosti koiraa nameilla - teimme lopussa jo vähän ylimääräisiäkin lenkkejä ja vaihtelimme hyppysuuntia. OLI IHANAA!!! Minäkään en ole niin kamalan jännittynyt, kun saamme tehdä harjoitusta omaan tahtiin ja ilman suurta yleisöä ☺

Hengat onneksi jatkuvat vielä pari kertaa!!!

Muuramelaistan perustottelevaisuuskoulutukset pläjähtivät käyntiin maanantaina, mutta allekirjoittaneen alilämpökesäflunssa piti meidät poissa tältä ekalta kerralta - ensi maanantaina yritetään päästä mukaan.

Jännittää, eli jännittämisiin!!!

Vaanimista kesäturkissa kesäpäivästä nauttien

lauantai 13. elokuuta 2011

13/8/2011: Lemmyn parturointi

Tänään se urakka taas tehtiin: siippa parturoi ja minä assistenttasin ja lopputuloksena neljän tunnin ahertamisesta on lähes karvaton perro-poika.


Hyvästit kesäparralle

Parturoinnin jälkeen - onnettomana...


Mutta onneksi pihasta löytyi IHANA puunpalanen, jolle piti pitää soidintanssi ☺











Ja kyllä uni taas maistaa!

13/8/2011: Ikeasta ideaa kitkijöille

Kävinpä tuossa pari viikkoa sitten ihka ensimmäisen kerran kääntymässä Tampereen Ikeassa. Ostoslista oli ja sitä noudatettiin, mutta onneksi tuli tehtyä yksi heräteostoskin:






Ikea möi 4,90 hintaan lasten Mammut jakkaraa (oikea hinta näytti olevan 6,95). Ihastuin kapineeseen ja väriin joten se oli pakko ostaa, vaikka roinaa on kyllä jo ennestäänkin paikat täynnä ja mitään järkevää käyttöä en tälle jakkaralle oikopäätä keksinytkään. Materiaalina on kovamuovi.

Eilisen päivän käytin luovaan hommaan, eli perennapenkkien kitkemiseen takapihan rappujen sivustoilta - istuksin alkuun rappusilla ja huokailin, että voisi sitä jakkarakin tähän hommaan olla keksitty
- ja niin  se olikin! !! Täydellisesti mitoitettu tähän hommaan.

Suosittelen!

torstai 11. elokuuta 2011

11/8/2011: Agility hengailua

Tiistaina meillä oli taas Muuramelaisten järjestämää Henga-agia. Kaikki rastit olivat tällä kertaa yksinkertaisia, eli jokainen rasti sisälsi vain yhden esteen, joka suoritettiin kahteen kertaan ja koko kierros suoritettiin toistamiseen, joten toistoja tuli ihan mukavasti nelisen kertaa este.
Yksinkertaiset esteet olivat tosi hyvä juttu: ilmapiiri oli tosi hektinen, vitsailinkin, että Lemmy varmaan toi sen tullessaan. Normaalisti niin rauhallisesti ja hillitysti käyttäytyvät kanssa treenaajat tekivät Lemmylle niin tyypillisiä syöksyjä toistensa luokse ja ilmassa oli pientä isottelua sekä yksi joutui jopa jäähylle - ja se EI OLLUT LEMMY! Hyvä me!!!

Kyllä minulla oli Lemmyssäkin pitelemistä! Koira oli niin innoissaan ja nimenomaan rasteista eikä muista koirista. Joka kerta vuoroa odottaessamme Lemmyä itketti kovasti ja välillä se jopa tärisi innosta. Tein taas odotusvuorollamme normaaleja kävelylenkkejä ja pientä tokoilua (istu, maahan ja katsekontaktia) rauhoittaakseni koiraa ja se onnistuikin mukavasti.

ESTE: vain yksi tosi matala este. Meillä meni ihan hyvin. Esteen lähellä oli putki, joten Lemmy olisi kyllä mielummin mennyt sinne kuin tehnyt esteen, mutta mallikkaasti suoriuduttiin. Minullahan on nyt käytössä tätä varten ostamani uusi hihna jonka materiaalina on ohut punos. Lemmyllä oli sen verran vauhtia esteen suorittamisessa, että jäin jälkeen tosi pahasti ja näin kauhukseni joka kerta kuinka hihna meni 2 sentin päästä esteen tolpista eli oli tosi lähellä etten kaatanut niitä, huhhuh...

PUTKI: Tämäkin meni ihan hyvin, innon puuttumisesta ei koiraa ainakaan voi syyttää. Sain hyvin houkuteltua koiran luokseni lelun avulla suorituksen jälkeen.

PITUUS: neljällä lankulla. Meni hyvin. Yhden kerran Lemmy otti vauhtia keskimmäiseltä lankulta, joten tämän tekemiseen saimme yhden lisäkerran.

PUJOTTELU: meni tosi hyvin. Emäntäkään ei hämääntynyt vaikka ohjasi koiraa joka kerta eri puolelta keppejä ☺

Pituudessa ohjaaja piti Lemmyä hihnasta kiinni, kun minä menin lankkujen taakse vastaanottamaan koiraa. Lemmyllä tuskin henki kulki, kun veti hihna kireällä leijonan lailla itseään eteenpäin kohti lankkuja... Ei hyvä, mutta toisaalta parempi, että intoa riittää kuin että olisimme niissä alkuasetelmissa, missä putkikin pelotti niin kamalasti.
Oli sen verran hetkinen tunti, että Lemmy nukkui autossa jo kotiin lähdettäessa.

Minähän haaveilen kovasti, että ehtisimme vielä tekemään näitä esteitä niin, että saisin Lemmyn jäämään odottamaan ja tekemään esteet vasta käskystäni, mutta ei taida aika riittää siihen - enää kolme kertaa treenejä jäljellä.

Eli järjestävät vielä tämän elokuun ajan henga-agia ja sitten valitettavati tämäkin ilo loppuu ☻
Huokailemisiin!


Hengailemaan?





lauantai 6. elokuuta 2011

6(8/2011: Etupihan ruusuportti

No nyt se on sitten pystyssä...

Tarha-alppikärhö Pink Flamingo puskee esiin vasemmalta ja oikealla tämä vielä nimetön rouvani.

Kuva on otettu etuovellamme seisten. En nyt erityisesti rakasta katsella tuota mattojenpuistelutelinettäkään, joten toiveenahan olisi saada tuosta alppikärhöstä koko portin takaseinän peittävä harso, joka häivyttäisi tästä katsottuna telineen kokonaan näkyvistä...

Onneksi näkymä ei ole näin paha keittiön ikkunasta katsottuna:



Haahuilin aamun, että haluaisin porttiin lisäksi vielä jonkun lyhdyn roikkumaan samalla tavalla kuin minulla on takapihan ruusuportissa. Hokasinkin, että 30-vuotislahjaksi saamani Pentikin lyhty on hakenut lopullista paikkaansa vuosia, joten tännehän se käy hyvin... On kaunis ilman kynttilääkin.



Sitten vielä pari otosta kauniista rouvasta:



Nappasin vielä vertailun vuoksi kuvan etupihan alppikärhöstä, siitä jonka istutin toisena kesänä tänne muutettuamme: kukkii vaalean violetein kukin. Jos tämä uusi tulokaskin "Pink Fantasy" jaksaa kasvaa yhtä koreaksi, niin harsoseinän saaminen on satavarma juttu!!!

perjantai 5. elokuuta 2011

5/8/2011: Viimeiset treenit pumien kanssa

Joo, niin se vaan taas tämä aika hujahti ja eilen torstaina oli viimeiset agilitytreenit "Pumien" kanssa. Ystäväni oli varannut hallin vartavasten omien kasvattiensa ja Lemmyn treeniä varten, joten meitä oli tosi vähän.

Meillä olikin sitten tosi juhlavaa: saatiin treenata Lemmyn kanssa hallissa kaksistaan yli puoli tuntia. Pääsin tekemään ekan kerran ihan oman radankin! En kummoista saanut aikaiseksi, koska jätin suosiolla osan esteistä pois jo sen takia, että esteiden siirtämiseen olisi tarvittu puoli kylää (mm. A-este, keinu). Niinpä tein meille tosi yksinkertaisen radan: kolme estettä rimat eri korkeuksilla (10 - 55 cm) ja pituuden vain kahdella laudalla ja kaikki ympyrän muotoon. Ulkona lämpöä oli +24 ja hallissa varmaan + 30, jotenka huili- ja juomataukojen kanssa teimme radan viitisen kertaa läpi.

Ulkona ukkosti ja Lemmyä vähän mietitytti, että mitähän se tämä nyt mahtaa olla? Jokaisen estekierroksen jälkeen poika menikin ulko-ovelle kuikuilemaan ja oli sitä mieltä, että me voitaisiin lähteä emännän kanssa kotiin ihan nyt, juuri tai vaikka justiinsa. Minä tein kaikki temppuni, että sain koiran huomion itseeni ☺- vingutin lelua, jaoin nameja, pompin ja kiljahtelin... Tosi hyvin saatiin tehtyä ja vielä kun otti huomioon tuon häiritsevän kuminan pihalta. Tosi harmittava seikka oli se, että Lemmy ei nauttinut tekemisestä lainkaan...

Koirakoulun halliahan saa vuokrattua itselle niinä aikoina kun koululla ei ole omaa toimintaa. Täytyy laittaa mietintämyssy päähän ensi kesää varten, josko sitä itse keksisi heinäkuuksi jotakin toimintaa - varaisi hallia vaikka viikottain. Jo pelkästään näillä agility-harjoitteilla saisi tunnin kulumaan mukavasti!

Ihanaa, onneksi meidän henga-agi jatkuu vielä ainakin elokuun ajan Ei jouduta ihan anturoita pyörittelemään tyhjänpanttina...

Joskus on ihanaa ihan vain olla...

torstai 4. elokuuta 2011

4/8/2011: Puutarhan kuulumisia

Voi, puutarhastani ovat kukat kaikonneet, eli heinäkuun kukkijat ovat jo lopetelleet kukintansa ja tosi vähissä ovat kukat, jotka yhä jaksavat tai vasta aloittelevat kukintaansa. Päässä viliseekin nyt uusia suunnitelmia tehdä tälle kamalalle asialle jotakin!

Kävin viime maanantaina kaverini luona ihailemassa todellista kärhötarhaa! Osa kärhöistä talvetettiin kellarissa, mutta joukossa oli paljon kärhöjä, jotka menestyvät täällä Keski-Suomessa suoraan maahan istutettunakin. Sain tosi hyvää oppia ja ideoita. Kiitos Liisa!

Kadonnut kaunokaiseni on syyshohdekukka! Kaksi kesää kukki tosi kauniisti takapihalla, mutta nyt etsinnöistä huolimatta en löytänyt edes kukan varsia. Onneksi minulta sentään löytyi yksi vanha kuva ihastuttamaan.


Olen jo parina syksynä istuttanut liljoja ilokseni ja näiden kukinta-aika on onneksi heinäkuun puolelta elokuun lopulle saakka, joten ihailtavaa riittää:





Nämä viimeiset istutin pergolan takaseinälle ja on ihana ihailla niitä pergolan ristikoiden välitse, ovat kuin kehystettyjä taideteoksia.

Pirjan pirteitä poikia ja tyttöjä - niin punaposkisina... Satoa tulee sen verran, että kaupan omenia ei onneksi tarvitse vähään aikaan ostaa.


Niin, ja sitten kärhöt ♥ Pari kukkii vielä!

Jalokärhö "Niobe"

Veitikkani, joka on pitänyt jo lyhyen elmänsä aikana pari välivuotta, eli ei ole noussut lainkaan maasta - ja nyt taas kukkii ilokseni tänä kesänä. Kukat ovat hurjasti pienentyneet ensimmäisen vuoden kukinnoista, mutta kyllä näitäkin ihailee - ja varsinkin sen joka kesäisen jännitysnäytelmän jälkeen, että näkeekö rouvalta kukan kukkaa.

Vielä nimetön jalokärhö



Vasta viime kesänä etupihalle istuttamani ihastus! Valitettavasti joutuu vielä roikkumaan lyhtytelineessä koska etupihalle ostamani ruusukaari odottaa kokoajaansa. Voi, tämän hankkimista en tosiaankaan kadu. Otan vielä paremman kuvan kunhan saan rouvan kasvamaan ruusukaaressa.


Ja vielä viimeisenä, mutta ei vähäisempänä Matsurian kärhö - luikertelee pergolan etelänpuoleisen ristikon väleissä.

Joka syksyinen retkeni Tommolan tilalle on vielä edessä, joten toivoisin löytäväni sieltä vielä joitakin ihanuuksia.

Hörhöilemisiin (lue kärhoilemisiin)

keskiviikko 3. elokuuta 2011

3/8/2011: Hengailua: rengasta, putkea ja retkeilyä

Ihanaa, on loma!!! Ollaan Lemmyn kanssa tehty metsäretkiä ja eilen illalla tiistaina ehdittiin käydä Muuramessa henga-agissakin, eli näitä me tehtiin:

PUTKI: pelkkää putkea. Lemmy ei tahtonut käsissä pysyä kun teki niin kovasti mieli mennä putkeen jo ennen omaa vuoroaan! Putki meni meiltä siis loistavasti ja koira palasi luokseni putken jälkeenkin lelun houkuttamana.

PUJOTTELU: tehtiin kahteen otteeseen - tämäkin menee meillä jo hyvin, kunhan tehdään Lemmyn kanssa kahteen pekkaan namuja avuksi käyttäen - emäntä itse kuulema tekee hiukka liian nopeasti, hitaammin Lemmy ehtisi paremmin mukaan ja pystyisi kontrolloimaan liikettään - me siis hidastettiin viimeisiin kertoihin.

RENGAS, joka olikin nyt ekaa kertaa se sellainen kisarengas, eli roikkui noin 15 sentin korkeudella maasta. Kouluttaja piti Lemmyn hihnasta kiinni ja minä houkuttelin lelulla. Lemmy mietti tosi kauan, että onkohan se emäntä nyt ihan tosissaan, sitä kun pääsisi lelun luokse kiertämälläkin... mutta sitten koira HYPPÄSI. Emäntä oli ylpeä ja sitten meillä menikin jo ilman sen kummempia pähkäilyjä rengas vielä kolme kertaa onnistuneesti.



ESTE + PUTKI: tehtii kahteen otteeseen. Ja meillä meni hyvin. Vähän Lemmyä toppuuttelin, kun oli taas niin kova hinku menemään... Olisi mielellään jättänyt esteen tekemättä ja painunut suoraan putkeen. Ja lelulla taas otin koiran kiinni putken toissessa päässä.

Meillä oli mukavaa! Osallistujia oli vain kuuden koirakon verran, joten saimme tehdä tosi monta toistoa ja noita joitakin rasteja jopa kahteen otteeseen. Ensi tiistaina siis taas!

Nyt on ollut kaksi tosi ihanaa kesäpäivää kolean maanantain jälkeen, ollaankin siis erityisesti nautittu metsässä lenkkeilystä. Tänä aamuna menimme vanhemmilleni kylään pururatoja pitkin. Kyllä Lemmy jaksoikin juosta, voi mahdoton!  Meillä menee matkaan noin tunti ja Lemmy vielä tekee välillä extra pyrähdyksiä metsään - kyllä uni maistuikin sitten kyläpaikassa - ensin piti kuitenkin laittaa kaikki mamman matot mykkyrälle kamalalla juoksemisella. Riekunta oli niin suunnatonta, että otin Lemmyn lopulta jo jäähylle hihnan kanssa - pelkäsin, että joudumme lähtemään mamman kanssa mattokauppaan...

Tänä iltana kävimme vielä iltalenkin metsässä. Lemmy oli taas "napanuorassa", jotta pystyin kuvailemaan ilman, että joudun pitämään koiraa silmällä satunnaisten matkailijoiden (lue toisten koirien) varalta. Lemmy taitaa jo alkaa tottua tähän emännän outoon käytökseen: lähes könttämiseen metsässä, jatkuviin pysähtymisiin ja jäykistymisiin ☺ Lemmy jopa hälytti kun kauempana toisella polulla meni juoksija eli alkoi haukkumaan samaa vahtihaukkua kuin kotipihassa - tätäkään ei ole ennen tapahtunut. Kyllä allekirjoittaneella olikin sitten turvallinen olo - ikioman vahtikoiran kanssa ♥

Ihanaa mäntymetsää ilta-auringossa

Lemppari polullemme on tehty hakkuita...


... nyt on polulla leveyttä mitä tapsutella menemään


Lemmy - the metsämies