Oletteko ikinä pysähtyneet ja miettineet mikä tekee teistä tosi onnellisia? Siis niin sikaonnellisia, että sitä ajatellessa naama vetäytyy itsekseen hymyyn siten, että poskipäitä särkee ja sydän tuntuu pakahtuvan? Minä olen ja minulle jokapäiväisen onnellisuuden ja ilon lähteitä ovat nämä koirapojat! Olen siitäkin poikkeuksellisen onnekas, että nykyään osaan pysähtyä ja nauttia hetkistä ja siksi näitä hetkiä on ollut pitkään jo joka ikinen päivä.
Ei se aina ole ollut näin: vasta Lemmyn tulon myötä ajatukseni ehtivät pysähtymään tähän hetkeen ja osasin nauttia keskittymään nykyhetkestä enkä aina miettinyt tulevaa ja sitä, että sitten kun minulla on sitä ja tätä ja sitten kun se ensi kesä, ensi joulu, niin sitten on sikakivaa.
Oli jotenkin pysähdyttävä kokemus mennä Lemmyn kanssa metsään heti pojan kotiutuessa meille; katsella oravia ja lintuja, katsella hymyillen pienen koirapojan ihmetystä, että mitä kummia ne nuo ovat ja miten mielenkiintoiselta mustikanvarvut voivatkaan tuoksua. Istuttiin rinta rinnan kannon päällä ja katsellen ja kuunnellen metsän ihmeitä. Minun siihen astiset metsäkokemukseni aikuisiällä kun olivat sitä, että vähintään ämpärillinen mustikoita, värikkäitä pihlajan oksia maljakkoon kenkiä kastelematta, juosta metsälenkki alle puolen tunnin, yms.
Juuri julkaistiin tutkimus, että lemmikkieläimet parantavat omistajiensa elämänlaatua. Minun tapauksessani Lemmy toi mukanaan laadukasta elämää, pienen pieniä onnen hetkiä ja suurta iloa!
Jossakin joku on joskus sanonut, että "Elämän tarkoitus on olla sikaonnellinen". Aina se ei onnistu, mutta pienen pieniä onnenhippusia sitä onneksi pystyy keräämään!
Mikä ihana keväinen aamu - lintujen laulua, pari astetta pakkasta, koirapojat ja luonto...
I rest my case!
Repikää siitä ☺
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti