lauantai 15. huhtikuuta 2017

15/4/2017: Lomalla!

No Hello!

Me ollaan lomalla 😊
Erinlainen loma ikinä - isäntä ahertaa töissä, joten me lomaillaan kolmestaan koirapoikien kanssa.
Ei voi sanoa, etteikö vähän lomafiilistä haittaisi, mutta olen yrittänyt ikäväni tukahduttaa pitkiin lenkkeihin kera karvaisten kamujeni - aika hyvin olen onnistunut.
Puhuvat aikaisesta keväästä, mutta en kyllä itse aikaisuutta huomaa. Aamuiset pakkaset eivät ole kuitenkaan meitä pidätelleet, sen sijaan olemme nauttineet pakkasen kovettamista poluista ja uskaltautuneet (luultavimmin viimeisiä kertoja tänä keväänä) läheisellä suolla risteileville poluille. On ollut ihanaa!






























Ja mites treenailut? No kotona ei olla treenailtu yhtään mitään ja seuraavakin lomaviikko vietetään yhtä lorvaillen kuin tämäkin. Hissun kanssa päästään maanantaina extra-viikkovalkkaan agissa ja vielä lauantaina kuukausivalkkaan, joten Hissun treenikalenteri on täynnä. Torstaina olisi Lemmyllä vuorossa rallittelut ja toivon vähän pääseväni ennen maanantain extravalkkaa pyörähtämään Lemmynkin kanssa agiradalla.
Henkisesti treenit on aloitettu kylläkin agin saralla: Hissu on buukattu toukokuussa kanssani kaksiin ihan oikeisiin agikisoihin, ensin Laukaaseen ja sitten JATtilaan. Totisesti toivon, että ulkolämpötilan puolesta toukokuun ekalla viikolla voisi olla jo kesä: Laukaan kisat ovat kaukalossa, joten toivoisin, että jäisiä lätäköitä ei tarvitsisi enää siinä vaiheessa väistellä.

Henkinen & juurakollinen & siemennellinen valmistautuminen puutarhakesään on saanut aloituspotkunsa istutettujen daaliajuurakoiden ja tomaatinsiementen muodossa...


























Puutarhaystävien naamakirjasivut ovat jo pullollaan kuvia vaaksan mittaisista tomaatintaimista ja terhakoista samettikukista - minä olen siis taas vähän myöhässä, mutta usko on luja: kyllä minä vielä ehdin mukaan!!! Koirien namusia varten hankittu peltirasia on täynnä vielä koskemattomia siemenpusseja pitäen sisällään tilliä, krassia, avomaakurkkuja yms.  
Täältä tullaan puutarhaelämä!!!

Ei kommentteja: