Nyt ne sitten tuli - ihan ikiomat rallykyltit!
Pähkäilyn alla on vielä halpa ja tuulen- ja vedenpitävä ratkaisu kylttipitimiksi. Tällä hetkellä johdossa on ajatus väännellä kanaverkosta kolmion malliset tukiverkot, mutta luultavasti toteutus hoidetaan vasta sitten sulanmaan aikaan, kun päästään omaan pihaan testailemaan. Laminoin itselleni myös ne kylttien suoritusohjeet - nyt kylttejä on hyvä pähkäillä aamukahvipöydässä eikä haittaa vaikka hiustenrepisimen lomassa kahvikuppikin sattuisi kaatumaan...
Mitäs muuta: Hissu pääsi hierojalle tuplasti - ensin ihan oikeaan hierontaan ja sitten vielä viime sunnuntaina minun kanssani hierontakurssille omaksi henkilökohtaiseksi demokoirakseni. Olisi mennyt vähän paremmin, jos olisin tajunnut opettaa kultsulle kylkiasennon ennen koulutukseen menoa. Hissu oli aivan varma, että nyt ollaan menossa aksaamaan, joten rentoutunut meininki oli aika kaukana meidän touhusta. Pari minuuttia kyljellä maattuaan koira pomppasi pystyyn ja katsoi minua silmiin, että nytkö pääsee axaamaan? No ei päässyt. Kertaus on opintojen äiti, joten suuntaan vielä helmikuun viimeisenä viikonloppuna kertaamaan Lemmyn kanssa samaisen kurssin.
Ollaan nautiskeltu auringosta aina kun se on ollut mahdollista:
Ja illalla taivallettu enemmän ja vähemmän pitkiä lenkkejä otsalampun valossa:
Kaksi viikkoa sitten mittatäyttyi kämpän lattioilla yhä lisääntyvistä hengettömistä villakoirista, joten kaivoin koneen esiin: kaksi tuntia, yksi emäntä ja koirapoikien ennätyksellisen aikainen muodonmuutos taas toteutui:
Aivan liian aikastahan tämä oli, joten talvitakit ja Hissun villapaita kaivettiin esiin. Nyt kaksi viikkoa leikkaamisen jälkeen Lemmyn turkki on onneksi kasvanut sen verran, että takkia ei enää tarvita, kunhan vain pysytään lenkillä liikkeessä. Hissu on vielä useimmilla lenkeillä viilettänyt villatakissaan.
Entäs treenailut: hiljaista on ollut viimeiset puolitoista viikkoa. Minä olen ollut flunssan kourissa. Mutta joka ilta Lemmy-kulta on tullut minua tapittamaan silmiin ja kutsumaan treenaamaan KOSKA ON NIIN TYLSÄÄ! Ja vaikka olen ollut linnoittautunut sohvalle vällyjen alle, niin sittenhän me ollaan kuitenkin kymmenisen minuuttia harjoiteltu keittiössä peruuttamista. Ajatella - kymmenen minuuttia ja taas kotoa löytyy pari tyytyväistä karvakaveria, jotka sitten hetimmiten vetäytyvät nukkumaan.
Ei kai tässä voi muuta sanoa, kun että kuulemisiin!
Myö lähetään käymään vielä iltalenkillä: minä, koirapojat ja uusi ihana otsalamppuni! Tsau!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti