torstai 9. maaliskuuta 2017

9/3/2017: MAKROTEXhaaste: maaliskuu

Maaliskuu 


 on vuoden kolmas kuukausi. Sitä edeltää helmikuu ja seuraa huhtikuu. Maaliskuussa on 31 päivää. Ennen Julius Caesarin kalenteriuudistusta maaliskuu oli roomalaisessa kalenterissa vuoden ensimmäinen kuukausi. Kevätpäiväntasaus on 20. tai 21. maaliskuuta ja sen jälkeen päivät ovat pohjoisella pallonpuoliskolla öitä pidempiä, eteläisellä pallonpuoliskolla sen sijaan päinvastoin.
Kuukauden suomenkielisen nimen alkuperää ei varmuudella tiedetä. Sen on arveltu olevan maa-sanan johdannainen ja viittaavan siihen, että tässä kuussa maa alkaa paljastua lumen alta. Tähän viittaavat sanan­parret kuten maalisk­uu maan avaa, huhtikuu humauttaa. Kymenlaakson murteessa nimi esiintyykin muodossa maallis­kuu.Toisaalta on mahdollista, että nimen alku­muoto olisi ollut mahlakuu, mutta myöhemmin se olisi kansanetmylogisesti sekaantunut maa-sanan johdannaisiin ja sen vuoksi vääntynyt nykyiseen muotoonsa. 
(Lähde: Wikipedia) 


Tämän vuoden maaliskuu ei todellakaan vielä multia näytä - hyvä, että asfalttia näkyy ja siitäkin on kiittäminen kaupungin aura-autojen... Kuukauden alku näyttäytyy muutenkin surumielisen harmaana - maasta taivaaseen...
 ja takaisin...
Ostin uudet kumpparit - koska nyt on maaliskuu ja kevät. Tassuttelin ja testasin tyytyväisenä pihassa, vaikka kumppareiden päällä olikin enemmän lunta kuin kuraa, mutta eipä haittaa - ovat söpöt eteisen lattialla kurakelejä odotelemassa... 


Yöllä oli tullut kymmenen senttiä lunta - tein kiltisti lumityöt ja palkitsin itseni kahvittelemalla rappusilla - tuntui jo ihan keväältä! Hyvä oli istuksia toppahousuissa, myssyyssä ja pilkkihansikkaissa ja odotella, että jospa se aurinkokin vielä tänään näyttäytyisi...




Käyppä kurkkaamassa milta muidenkin maaliskuu näyttää...
http://pienilintu.blogspot.fi/2017/03/maaliskuu-makrotex.html 



 

2 kommenttia:

Anna / Kätteni Jäljillä kirjoitti...

Oi kun oletkin saanut kauniin tunnelman kuviisi! <3 Maaliskuun harmaudesta huolimatta... :)

Sequlix kirjoitti...

Kiitos - onneksi pihassa sentään tönöttää tuo vanha punainen varastorakennus - väriä elämään olkoonkin miten harmaa päivä tahansa!!!