En ole koskaan kannattanut yhtäkään joukkuetta, eikä urheilun seuraaminen ole muutenkaan kuulunut ikuna intohimoihini, mutta kun se joku kolahtaa, miksei sitä sitten julkisesti tunnustaisi?
Poikien uusi liikkuva pesä (lue:auto) on nyt sitten merkattu rakkaudella ja huudellaan kovaa ja korkealta, kuinka arvokasta lastia on kyydissä:
Etsintöihin meni tovi, mutta onneksi lopulta löytyi!
Ollaan me treenailtukin: viimeiset kaksi viikkoa harva se ilta keittiön lattialla seisomista... Miten niin yksinkertainen asia voi ollakin niin vaikeaa! Lemmyllä käsky on jo selvää pässin lihaa - kiitos seitsemän vuoden aikana puolen vuoden jaksoissa tehtävät tassupesut, jonka aikana aina jossakin vaiheessa olen käskyttänyt seisomaan. Hissukin kyllä osaa tassupesulla nousta seisomaan oikeaan aikaan, mutta nyt kun tämä käsky ollaan viety pois kylpyhuoneesta/vessasta, ei asia olekaan enää niin yksioikoinen. Nyt ollaan harjoiteltu kolme kuukautta putkeen, mutta ei vain onnistu - minun taidoissani on tässä suuri aukko. Torstaina päästiin pitkästä aikaa tekemään rallyssa ratatreeniä ja varsinkin siellä meidän seisonta-tasomme on sellaista, että avoluokan korkkauksesta on vielä turha haaveilla. Yritämme vielä pyristellä opin parissa seuraavat kaksi viikkoa, mutta sen olen jo päättänyt, että en aio maksaa kahtakymmentä euroa siitä ilosta, että vien kentälle mussukan, joka ei osaa käskyä! Viikko valkassa pääsimme onneksi tekemään puolenkymmentä toistoa ja parilla viimeisellä seisominen jo onnistui, mutta valitettavasti kisoissa me ei voida ottaa paljoa uusintoja 😕
Saas nähdä!
Tänään päästiin Hissun kanssa axankuukausivalkkaan. Voi tätä onnen päivää!
Torstaisen rallytokotreenin painepinni napsahti poikki jo heti neljän esteen jälkeen. Eihän me hyviä olla, mutta tekemisen meininki ja yhteinen tekemisen ilo saavat minut leijumaan pari senttiä maankamaran ylä puolella - elämä on ihanaa, kun pääsee vaan axaamaan! Viikkoharkoissa minua on vaivannut radan muistamattomuus, mutta tänään taas kun pääsimme viilettämään koko hallin pituista rataa, ei muistkikatkoja tullut ja muistamattomuuden painekin katosi sen siliän tien.
Ollaan me tehty muutakin kuin treenattu: nautittu sateen tauotessa metsälenkeistä, tuoksuteltu syksyä peltojen laitamilla ja välillä käyty tarpomassa lähisuon läpi ihanassa auringon paisteessa.
Iltalenkit on nyt jo taas aikaistettu kello kuuteen, jolloin otsalamppua ei ole vielä tarvittu. Voi kuinka toivonkaan, että talvi saapuisi pian ja pääsisimme talsimaan lenkkejä taas kuuraisessa ja sitä kautta valoisemmassa maastossa.
Mutta näihin sanoihin ja tunnelmiin, toivossa on hyvä elää 😁
Leppoisaa lauantaita!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti