sunnuntai 4. elokuuta 2019

4/8/2019: Lomalla!

Huomenta!

Me ollaan oltu lomalla jo kolme viikkoa ja vielä pari olisi edessä!


On ollut ihanaa: kaksi ensimmäistä viikkoa ihanaa hellettä ja nyt tämä viimeinen viikko vietelty vaihtelevassa säässä. Helteillä metsälenkit tehtiin heti aamusta ja illalla pahinta kuumuutta vältellen. Päivät hengailtiin pihassa varjossa ja minäkin ehdin keskittyä olemaan tuottelias eli neulomaan sukkia loppukesän tarpeiksi...


Aamu- ja iltakahvit ollaan nautittu pihassa eikä ole tarvinnut yksin kahvitella - karvaiset kaverit ovat keksineet, että pöydän päältä on ihan parhaat näkymät kytätä naapureita ja ohikulkijoita ja vahtia, josko leivänmuruja tippuisi heidänkin saatavilleen...



Koiratanssikurssin läksyt ovat vähän jäljessä helteiden takia, mutta yritetään tänään saada Hissun kanssa ketjutustehtävä plakkariin viikon myöhässä. Seuraavana olisikin vuorossa lopputehtävä eli esityksen hiominen ja kuvaaminen. Musiikkin, koreografian raakile ja sekä emännän, että koiran puvustus ovat plakkarissa: nyt vain viimeistelyä ja treeniä, niin se on siinä!

Ensi maanantaina käydään tähän tietoon viimeinen sijaistus NOSEvalkassa Lemmyn kanssa - suru on puserossa, mutta näköjään se meillä tahtoo mennä niin, että nämä kesä päästään treenaamaan valvovien silmien alla, mutta muuten pitää yrittää setviä eteenpäin ihan omin voimin.
Viime maanantaina valkka suurella avoimella kentällä, jossa mm. kasvulavoja.
Lemmy oli ihan PRO Ei minkäänlaista epäröintiä tai vahtimista, vaikka ihmistä lappasi kentän kummaltakin puolelta kera pyöriensä tai lemmikkiensä. Minäkin osasin hienosti huomioida todella kovan tuulen merkityksen etsinnöissä ja taputtelin itseäni selkään.

Rallyvalkoissa oli tässä välillä viikon tauko. Kovasti olisin jo menossa syksyllä taas kisaamaan, mutta minun käännökseni ovat edelleen liian laajoja ja niistä rapsahtaisi sen verran miinuksia, että on melkein turha lähteä kisaamaan kovin tulosodotuksin. Pihassa ollaan treenattu joitakin yksittäisiä liikkeitä, vaikka tuo tanssitreeni onkin täyttänyt suurimman osan treeniajasta. Lemmynkin kanssa treenaaminen on keskittynyt tanssin ketjutuksiin ja yksittäisenä liikkeenä harjoiteltu pelkästään sitä koiran eteen saamista ja minun edessäni peruuttamista sen kolmen koiranmitan verran. Saapa nähdä, vieläkö vaan passaillaan kisaamisen kanssa 😐 Omat kyltit on kyllä nyt kaivettu esiin ja ajattelin ensi viikolla tehdä rataa pihaan ja etsimään niitä muita kipukohtia kisaamiseen kuin omat käännökseni! Ensi viikon valkassa sitten päästäänkin taas tekemään rataa, joten on ihana nähdä miten meillä menee pitkästä aikaa!

Ensi viikolla on jännät paikat: AXAtreenit alkaa 16 viikon tauon jälkeen!!! Hissu taatusti sähköistää treenien ilmapiirin, jos ei muulla tavoin, niin ainakin haukun muodossa - korkealta ja kovaa 😆 Uskoisin pojan olevan aika innoissaan...

Mutta nyt tsau - metsälenkki kutsuu!!!




Ei kommentteja: