Koirapoikia ovat pidempään vaivanneet pikaiset mahataudit laidasta laitaan. Vuoden vaihteessa koirapojat sairastivat yhdessä, ensin tuli toiselle ja sitten toiselle, mutta nyt onneksi Hiski on ollut terveenä, mutta Lemmyn kanssa ollaan "nautittu" lähimetsän läheisestä läsnäolosta useaan otteeseen, eli pikaisen tarpeen tulleen ollaan hilpastu metsään vaikka yöpuvussa ja toppatakissa pikakakalle... Isännän kanssa lyötiin viisaat päämme yhteen ja alettiin alkuun karsia koirapojilta päivittäisistä "nautintoaineista" pois kaikki ylimääräinen: alkuun karsittiin digestive-keksit, raksutikut, yms. ja koulutusnameina ei käytetty enää makkaraa eikä nakkeja, mutta tämäkään ei vienyt koirapoikien mahavaivoja pois. Sitten lisäiltiin maitohappobakteereita päivittäiseen ruokaan... kokeiltiin kikka kolmosta ja kikka nelosta, mutta mikään ei auttanut. Koirat saattoivat olla terveitä viikon tai kaksi ja sitten taas valvottiin yöllä ja juostiin hätäkakkalla ja pahimpaan aikaan korjailtiin hätäkakkoja lattialta. Välillä mietimme jo päivittäisen nappularuuan vaihtamista, mutta sitten onneksi pääsimme lääkäriin rokotusten varjolla. Lääkäri oli sitä mieltä, että kyseessä voi olla joku virus, koska kummatkin koirapojat sairastuivat lähes samanaikaisesti ja missään tapauksessa aiheuttaja ei voinut olla nappularuoka, koska oireettomia jaksoja oli kuitenkin niin paljon. Lääkärissä käynnin jälkeen kekkasimme vielä yhden päivittäisen "ruoka-aineen" jota koirapojat nauttivat: puristeluut! Lemmy rakastaa luita ja ahkeroi lähes kokonaisen luun päivässä ja Hiski ei paljoa jälkeen jäänyt. Luut pois ja mahatauditkin loppuivat... ainakin osittain... Lemmy oirehtii vieläkin: toissa viikollakin pari aamuyötä valvoin ripuloivan koiran kanssa. Eilen töistä tullessa kävin sitten apteekissa ja ostin vielä eläinlääkärin suosittelemat matokuurit pojille (Axilur) sekä lisäravinnetta, jonka pitäisi helliä vatsaa avittamalla mahan omaa bakteerikantaa (Inupekt forte). Toivotaan, että näillä saadaan nyt vielä Lemmykin toipumaan! Puristeluut ovat nyt kuitenkin historiaa ja koirat ovat kalunneet Hiskin edellisestä kodista perintönä tulleita oikeita luita.
Torstaina käytiin Lemmyn kanssa taas agilityssa ja koira grillasi emäntää taas oikein kunnolla: heti sisään päästyämme koira karkasi ulko-ovelle ja oli sitä mieltä, että me lähdetään kotiin. No, eihän me kotiin lähdetty vaan jäätiin odottamaan omaa vuoroamme. Oli tosi haastava 14-esteen rata ja edelliskerran hyvästä suorituksestamme innostuneena opettelin radan ja harjoittelin mahdolliset valssit ja muut kaikkien oppien mukaiset käännökset ja päätin, ettei KOIRAAN KOSKETA ja rata suoritetaan kuin vettä vain.
Kolme estettä kuin vettä vain: hyppy, putki ja hyppy ja sitten meno loppui kerrasta. Emäntä heitti nurkkaan kaikki käännöksensä ja ryntäsi ohi epäröivästä koirasta hyppyesteen taakse houkuttelemaan namilla koiraa eli taas oltiin perusasioissa: koira ei suostunut hypätä esteen yli vaan juoksi ulko-ovelle. Tsemppasin, tsemppasin: houkuttelin koiraa ja lähes tulkoon sainkin sen tulemaan takaisin esteelle, mutta hyppääminen oli mahdotonta: koiran silmät olivat lautasen kokoiset ja se läähätti korvat päätä myöten. Yritin avittaa hitusen kaulapannasta ja koira pani hallin lattialle pitkäkseen. Kouluttaja keskeytti suorituksen - koira kytkettiin takaisin hihnaan, esteen rima laskettiin lattialle ja aloitettiin alkeista. Koira veti ovelle ja minä vedin takaisin esteelle: kierrä... Koira kiersi esteen ja veti ovelle, minä vedin takaisin esteelle: kierrä... Häntä nousi, este kierrettiin, emäntä kehui, hihna irrotettiin ja jatkettiin matkaa kuin ei mitään: putki, hyppy, putki, hyppy... Tarkoitus oli palata takaisin omalle paikalle ja sittenhän koira olisi taas mennyt itsekseen putkeen, jos en olisi saanut napattua ajoissa hihnasta. Kehuin koiraa, mutta en olisi kyllä saanut sillä asenteella vakuutettua edes itseäni hyvästä suorituksesta. Sydän löi tuhatta ja sataa ja sadattelin itsekseni ja laskin, että onneksi on enää pari kertaa jäljellä, koska TÄMÄ EI OLE KIVAA!!!!
Kouluttaja analysoi suoritusta ja sanoi suoraan, että koira näyttää minulle yksinkertaisesti keskisormea, vedättää sen minkä pystyy... Kun ei huvita niin ei huvita... ja koira on päätellyt jossakin välissä, että kun ryntää paikalta pois ei tarvitse tehdä mitään, koska emäntä antaa siinä vaiheessa periksi - vähintäänkin palkitsee nameilla. Emännälle annettiin evästykseksi vaatia koiralta enemmän, koska koiran taidoissa ei ole vikaa, ainoastaan siinä, että emäntä ei osaa lukea koiraansa tarpeeksi hyvin. Nöyränä poikana emäntä poistui hallista ja kaikkien taiteensääntöjen vastaisesti piti koiralle mykkäkoulua koko kotimatkan... Eipä tähän nyt paljon lisättävää löydy - ensi kerralla varustaudutaan vastaavan varalle hihnalla ja pidetään odotukset samalla korkeudella kuin alin rima oli tällä radalla, eli lattiaa vasten...Ei se auta : back to basic - kunhan henga-agit alkaa ja katsotaan sitten unohdetaanko me Lemmyn kanssa nämä "kekkerit" kokonaan... huokaus...
Tänä lauantaina on kotoiltu ja vähän tokoiltu eli käytiin päivällä kääntymässä tuolla arkitoko 2:n kurssilla ja oli taas IHANAA!!! Minä tein Hiskin kanssa ja isäntä Lemmyn. Aloiteteltiin taas kontaktilla: Hiski piti enimmäkseen kontaktia minun nyrkkiini, jossa namit olivat, mutta se ei haitannut - ohiteltiin toisia koirakkoja ja yhtään koiran keskittyminen ei herpaantunut. Jatkettiin kävelystä maahanmenolla ja istumisella: Lemmyhän osaa jo nämä kuin vettä vaan, mutta Hiskin sain ekaa kertaa menemään maahan ilman käsimerkkejä!!! Hiskin kanssa saatiin kotiläksyksi harjoitella vielä lisää kotona... Lopputunnista tehtiin vähän kevennystä: harjoiteltiin, että namin saa ottaa kädestä/lattialta/tassun päältä vain käskystä. Teki Hiskille tosi hyvää - maltin kasvatusta. Välillä koira tosin yritti haukkumalla käskyttää emäntää kun oli niin tylsää, mutta ei se mitään, sitten odotettiin vaan tuplasti kauemmin ennen kuin namin sai ottaa suuhunsa.
Nyt vain taas: maahanmenemisiin - nöyränä ja kaikin mahdollisin tavoin ☺
 | ||||
| Höntsätä vai ei - eli lauantaisen aamun suuria päätöksiä... |
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti