tiistai 22. toukokuuta 2012

22/5/2012: Parturointeja ja tokoilua


Karvakorvat on nyt sitten taas parturoitu! Olipa ihanaa - ensimmäistä kertaa ajoin koirat päästä varpaisiin pihalla pergolassa ja vieläpä perätysten. Kyllä kai sitä sitten tähänkin hommaan tottuu, koska nyt aikaa meni rapiat pari tuntia kummankin koiran parturoimiseen. Eilen vielä vähän saksilla siistin kumpaakin koiraa - Hissultakin lähti kuvassa valtoimenaan rehottavat ajamatta jääneet "amis-viikset" ja Lemmyltä siistin vähän etutassuja.

Päästiin taas eilen kahden viikon jälkeen tokoilemaan Muuramelaisten kanssa.
Kouluttajat jakoivat meidän kahteen eri ryhmään eli isäntä Lemmyn kanssa edistyneisiin ja minä Hissun kanssa "penturyhmään". Valitettavasti Lemmyn ja isännän tokoilut jäivät minulta kokonaan näkemättä, voi harmitus...
Penturyhmässä harjoiteltiin ihan alkeita - meillehän se oli tosi helppoa, mutta meille kyllä kelpaa kaikki koulutus kunhan vaan aina päästään toisten koirien ja vieraiden ihmisten sekaan. Kouluttaja kävi parikin kertaa jokaisen koirakon luona tervehtimässä ja katsoi viimeisellä kerralla jopa koirien hampaat. Minä hyrisin tyytyväisyyttä: eli juuri sitä mitä Hissun kanssa kaivattiin! Harjoiteltiin maahanmenoja, odottamista istualteen, luoksetuloja. Ja tosi paljon toisten koirakoiden ohittamisia sekä seuraamista hölkässä. Hissu teki tosi hyvin ja kouluttaja kehui koiraa - ja emäntä taas loisti ylpeänä: kehui Hissun rohkeutta, eli ei perääntynyt lainkaan kouluttajan lähetyessä eikä kopeloidessa, kehui Hissun hyvää keskittymistä ja kontaktin ottamista emäntään sekä yleistä rauhallisuutta, vaikka joukossa oli melkoisia AD/HD-tapauksiakin.

Olipa mukavaa ja onneksi viikottaiset koulutukset tuntuvat jatkuvan ainakin kesäkuun loppuun saakka - ollaan siis hyvissä käsissä!

Mutta nyt pitää joutua syömään ja rientää Puutarhaseuran tapaamiseen, joten seuraavaan kertaan!

Ei kommentteja: