sunnuntai 17. helmikuuta 2013

17/2/2013: Miun mailla ja vähän muidenkin

Niin kuin tuossa aiemmin jo kertoilin, olemme siirtyneet koirapoikien kanssa "vapaamatkustajiksi" aamulenkkimme ajaksi eli aamuinen korttelin kiertäminen hihnassa vaihdettiin "vapaaseen höntsäämiseen" hyödyntäen takametsässämme kiertävää polkua ja omin jaloin polkemaani jatkopolkua pitkin paikallisen jalkapallostadionin ympäri.
Monta viikkoa lenkit saatiinkin tehdä ihan kolmistaan, mutta nyt harmikseni takametsään on ilmestynyt RUUHKAA! Huolettomat aamulenkit ovat nyt vaihtuneet tarkkaan kellon tuijotteluun: klo 6.10 nuori rouvashenkilö kulkee snautserinsa kanssa takametsän läpi meiltä katsoen vasemmalta oikealle ja klo 7.20 vanhempi rouvashenkilö kulkee talonpäädystämme takametsän kautta Lemmy-stadionin läpi kera kävelysauvojen.  
Kello 6.10 rouvaan ja snautseriin olemme saaneet suoran kosketuksen kerran: Lemmy kävi räkyttämässä ja luultavasti säikäyttämässä hengiltä rouvan ja koiran yhtenä aamuna, jolloin pimeyttä oli sen verran, että näkyvyys ilman otsalamppua oli metrissä. Kohtaamisessa ainokainen otsalampulla varustautunut olin tietysti minä... Käskytin koirat taas odottamaan vierelleni hankeen ja jos rouvashenkilön yliluonnollisiin kykyihin olisi kuulunut katseella tappaminen, isäntä olisi löytänyt minut johonkin aikaan samana päivänä lyhistyneenä metsästä kätöset yhä koirapoikien hihnoista kiinni pitäen...
Kello 7.20 rouvan olen nähnyt kulkevan sauvojensa kera pihamme ohi puolen kymmentä kertaa, kun olen vasta järjestellyt koirapoikia jonoon takaoven eteen. Kaksi kertaa rouva on jo päässyt meidät yllättämään:
Ensimmäisellä kertaa huomasin jonkun seuraavan meitä polkua pitkin ja pakenin koirien kanssa jäädytetylle kentälle, mutta rouva seurasikin meitä sauvojensa kanssa. Otin koirat kiinni ja kiltisti (lue: hirveän haukkumisen kera) odotimme rouvan ohimenoa kentän reunalla.
Toisella kertaa koirapojat olivat jo juoksemassa metsästä kotiin päin kun rouva tuli talonpäädyssä heitä vastaan ja Lemmy ei voinut olla sanomatta, että rouva kulkee nyt muuten Lemmyn maitten läpi. Käskytyksellä koirat kyllä taas palasivat luokseni, mutta aikalailla hävetti tälläkin kertaa...

Hyvin tietoinen olen siitä, että lain vastaisestihan minä koiriani irti pidän ja "hallinnassa olevat koiratkin" ovat meidän tapauksessa vähän kyseenalainen juttu... Riippuu siitä saavatko "hallinnassa olevat koirat" räkyttää vai eivät...

"Miun maat" kun käsittää ainoastaan 10 * 10 metrisen takapihan olisi suuri houkutus vähän laajentaa reviiriään: olenkin jo herjalla puhunut, että voisinko minä aamulenkkien ajaksi pystyttää takametsään kyltit "YKSITYISALUE - LÄPIKULKU VAIN MAANOMISTAJAN LUVALLA". ☺

Miun mailla 17.2.2013 metsälenkiltä palanneina. Vain kyltti "ÄLÄ RUOKI ELÄIMIÄ TARHAUKSESSA" puuttuu






























Eli talon etsintä jatkunee yhä suuremmalla innolla...


Ei kommentteja: