Täällä sitä sadetta pidetään lämpöisissä sisätiloissa - iltalenkki ehdittiin tehdä kuitenkin sopivasti kastumatta, vaikka ensimmäinen illan sadekuuro saattelikin meidät kotiin. Sade ei voisi vähempää nyt haitata, kun viiden viikon kesäloma on ihan jo kynnyksellä odottelemassa ja laatuaikaa koirapoikien kanssa on siis luvassa 24/7... Eipä voisi emäntää enempää hymyilyttää...
Menneen viikon illat ovatkin sitten olleet enemmän kuin pullollaan agilityhengailua ja -harkkoja:
Maanantaina päästiin taas hengailemaan Muuramelaisten kanssa. Päästiin harjoittelemaan pöytää omatoimisesti ja ohjauksessa sekä rengasta että pujottelua oikein olan takaa. Isäntä toimi tavalliseen tapaan koiratolppana ja minä vaihtelin koiraa melkein juoksujalkaa viilettäen treenipaikalta toiselle.
Pöytä tuntuu olevan nyt kummankin pojan suosikki ja sitä onneksi päästiinkin harjoittelemaan oikein kunnolla: tein kummankin kanssa kolme - neljä harjoitusta aina putkeen.
Pujottelu meni Hissulla taas hyvin ja Lemmynkin innostus aiheeseen kesti jopa nelisen kertaa - viimeiset pari kertaa sitten menikin taas enemmän ja vähemmän treenikentän nurmikkoa haistellessa.
Renkaassa sattui vahinko - sydämeni jätti varmaan kymmenen lyöntiä väliin: jätin Hissun odottamaan hyppy käskyä, mutta koira lähtikin matkaan liian aikaisin, stoppasin vaudin ja Hissun etutassut ottivat renkaaseen ja siirtivät koko kolisevaa-helisevää rautakehikkoa eteenpäin puolisen metriä. Emäntä ja koira olivat kummatkin yhtä säikähtäneitä. Yritin saada koiraa vain heti uudelleen hyppäämään renkaan läpi, mutta onneksi kouluttaja puuttui heti peliin ja käskytti meidät kiertämään kenttää ja nollaamaan tilanteen. Kokeilimme uudestaan: alkuun syötin kourallisen nameja vain renkaan läpi, emmekä yrittäneetkään hyppyä. Sitten juoksutin koiraa vain esteen ohi ja palkitsin makupaloilla. Lopuksi vielä tehtiin yksi hyppy - onnistui: paljon kehuja ja monta naksua ja rengas jätettiinkin sitten siltä iltaa tekemättä. Lemmy taas iloisesti osasi yllättää: koliseva este ei poikaa pidellyt vaan mentiin renkaasta läpi ja vauhdilla - kaikki epäröinti ja kuulostelu olikin jostain syystä jätetty kotiin. Hyvä Lemmy!
Tiistaina soittelinkin sitten vakkari koirakouluumme kysyäkseni, että milloinhan minulle ja Hissulle heidän lupaamansa agility-kontakti minikurssi alkaisi. Yllätys-yllätys: jo samana iltana! Ei muuta kuin pikaisesti ruokaa naamaan ja jo samoin tein lähdimme suuntaamaan koulutuskentälle.
Ilo ja innostukseni eivät kuitenkaan kestäneet kauaa: keskityttiin ainoastaan kahteen harjoitteeseen eli miniversioon puomista (ramppi nojaamaan maasta pöydän päälle) sekä pujotteluun.
Pujottelussa meidät "pakotettiin" käyttämään läpinäkyviä ohjureita, jotka ohjaavat koiran kepiltä toiselle. Hissua pelotti! Kaiken lisäksi meidät laitettiin suorittamaan pujottelu hihnassa, koska koira panikoi ohjureita ja kouluttaja halusi näin estää koiran karkaamisen ohjureiden ylitse tai alitse. Hissu oli tosi surkean näköinen, katseli minua kulmien alta - teki mieli taas kaapata koira syliin ja juosta paikalta niin lujaa kuin keski-ikäisen emännän jaloista ikuna olisi tehoja lähtenyt. Mutta niinhän siinä taas kävi, että emäntä yritti reipastua koko koirakon puolesta ja harjoitukset tehtiin tekoiloisuutta näyttelevän emännän ja panikoivan koiran kera. Kouluttaja muistutti vielä, että pitää muistuttaa häntä, että ensi tiistaina jatketaan samalla tavalla... Voisikohan ne ohjurit piilottaa jonnekin... ☺
Ramppia tehtiin ohjaamalla koira pöydälle, palkitsemalla namilla ja ohjaamalla koira samoin tein takaisin alas ramppia pitkin. Täysin hyödytön harjoitus, mutta tehtiinpä kuitenkin - ja mikä tärkeintä, Hissun häntäkin alkoi taas heilua fiasko-pujottelun jälkeen.
Torstaina olikin taas se meidän vakkari agilitytreeni: treeni kääntyikin yllättäen enemmän ohjaajien (emäntien ja isäntien) ohjaamiseksi kuin koiran ohjaamiseen. Tehtiin pientä radanpätkää ja tutustuttiin uuteen ohjaustekniikkaan eli saksalaiseen (saksalainen on päällejuoksu jonka jälkeen tehdään persjättö - tämähän se täysin kertoikin mistä on kyse ☺).
Kerrankin sain olla oikein porukassa vahingoniloinen, koska kukaan meistä treenaajista tai koirista eivät tätä osanneet tehdä. Tämä oli minullekin ihan ensimmäinen kerta päästä tätä edes harjoittelemaan. Olin treenaamassa kolmantena ja kouluttaja jaksoi tuumata vielä minunkin kohdallani, että eihän tämä voi olla näin vaikeata - vaan voin vakuuttaa, että kyllä se oli. Sitten kun päästiin siihen pisteeseen, että emäntä itse sen osasi ohjauskuvion, Hissu tuumi, että eihän emännän varpaille voi hypätä ja kiersi joka kerta esteen... Sitten heitettiinkin koko saksalainen romukoppaan ja palattiin vanhaan ohjausrutiiniin - JES!!!
Sain myös ihan ensimmäiset kehutkin kouluttajalta, mutta kehut eivät paljon lämmittäneet, koska palaute oli tällä kertaa sellaista, että ohjaaja kyllä osaa tehtävänsä, mutta koira tarvitsee treeniä. En osannut taas kuin huokailla ja miettiä itsekseni, että mihinkähän ne nyt koiran taidotkin ovat voineet parissa kuukaudessa kadota, kun silloin vielä tälläiset radat menivät kuin vettä vain...- toivottavasti tiistainen fiasko-treeni ei ole syönyt Hissun motivaatiota kokonaan... Loppujen lopuksi - loppu treeni olikin hauskaa, vaikka Hissu lähes kaikki hypyt kiertikin hyppäämättä: häntä heilui iloisesti, joten eihän se emäntäkään voinut olla hymyilemättä ja naureskelematta kultansa innostukselle...
Treenivehkeitä pois kentältä kannellessamme kouluttaja vielä kerran kehaisi meitä kaikkia hyvästä ja pitkämielisestä treenaamisesta ja lupasi, että kyllä se tästä vielä iloksi muuttuu... Emännän ♥ suli kehuista - olisikohan tässä kuitenkin alkamassa mukava ja tuloksellinen treenikesä kaikesta huolimatta ☺
Loppuviikoksi sitten kaikki agility-höpinät ollaankin unohdettu ja vietetty aikaa ihan kotosalla ja otettu rennosti.
 |
| Lemmyn aamukamman piikit on kaluttu loppuun |
Eilen lauantaina käytiin satamassa kahvilla, eli joka kesäinen siedätyshoito kaupunkien ja torien villiin elämään on taas aloitettu tämän meidän metsäläisen lauman pään menoksi. Emäntä jakoi runsaskätisesti pullastaan osaset myös koirapojille ja näytti maistuvan - sama motivaattori toimii siis sekä emänälle että koirapojille: pullapalkalla voidaan hetkeksi irroittautua kotikulmilta suureen maailmaan. Kylmästä tuulesta johtuen aika minimiin meidän satamaretki kutistui, mutta toivottavasti jo ensi viikolla päästään uudelleen kahvittelemaan...
Mutta nyt - pikaisiin Chillaamisiin!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti