Ai mikä ihmeen city-jälki? Jäin kiinni - ihan oli oma keksimä termi ☺
Ollaan nyt tasan vuosi harjoiteltu Lemmykin kanssa ihmisjälkeä ja ihan ensimmäisiä kokeiluja (makkarajälki) lukuunottamatta ollaan tehty jälki aina metsään.
Tämän kiireisen lauantain kriteereiksi kuitenkin nyt nousi että jälki täytyy:
a) kyetä tekemään lenkkareissa ilman käärmespelkoa
b) jäljen täytyy vaikeutua huomattavasti normi jäljelstä, jotta koira saa haastetta ja nähdään millä tolalla jäljestäminen tällä hetkellä on.
c) jäljen tekeminen täytyy olla haastavaa ja laittaa töihin myös emännän itsensä kaksi aivosolua
Aloitinkin jäljen heti meidän takametsästä pahimpien vattupuskien & kivi röykkiöiden yli ja kuutisen metriä ihan suoraan polkua pitkin. Metsästä noustiin tasaiselle ja hoidetulle nurmikkoalueelle + soralla päällystetyn kevyenliikenteen väylän ylitys, koukattiin kolmen metrin "juoksuhiekka" osuus, taas soralla päällystetyn tien ylitys, pari metriä nurmikkoa ja taas soralla päällystetyn kevyenliikenteen väylän ylitys ja takaisin metsään.
Annoin jäljen vanheta puolitoista tuntia. Naksujen määrän pudotin 1/3 osaan entisestä.
Lemmyllä tuntui olevan tarkka tieto siitä, että jäljelle ollaan menossa, mutta koska jälki alkoikin nyt oikeastaan takapihalta, koira tuntui suuresti epäilevän, että emäntä ei nyt kyllä tiennyt mitä teki - että omalta takapihalta pitäisi alkaa jäljestämään? Vähän aikaa minua katsottiin silmät lautasen kokoisina, pientä itkua ilmassa. Menin kyykkyyn, rauhoitin tilanteen ja rapsuttelin hetken epätietoista koiraa ja kokeiltiin uudelleen - jäljen alku löytyi! Sitten taas Lemmy-juna lähtikin puuskuttamaan eteenpäin tarkasti ja varmasti - edes kuuden metrin normipolun kulkeminen ei tuottanut vaikeutta - haamujälkiä kun oli taatusti ehtinyt tulla, polku on sen verran vilkkaassa käytössä. Nurmikko, "juoksuhiekka" ja kaksi ensimmäistä soratien ylitystä mentiin mallilla, mutta viimeisen tien ylitys taas ennen palaamista metsään tökki: koira oli ihan kateissa jäljeltä - silmät suurenivat taas ihmetyksestä, haukoteltiin vuolaasti ja katseltiin kysyvästi minua silmiin. Toppasin menon siihen paikkaan, löyhäsin hihnaa entisestään ja annoin koiran tehdä töitä tovin - olipa pitkät 15 sekunttia kun Lemmyn kuono kävi ja jälkeä haettiin palaamalla jopa pari metriä taaksepäin tulosuunnastamme. Hötkyilöttömyys kuitenkin tuotti tulosta ja jälki löytyi - sitten taas mentiin. Jäljen lopussa extra-herkkuna olikin sitten pari köntsää aura-juustoa ja emännän vuolaat rapsutukset ja kehut! Keski-Suomesta ei taas olisi voinut ylpeämpää perro-poikaa löytää kuin meidän Lemmy jäljeltä kotiin palatessaan: säkäkorkeuteenkin löytyi taas varmaan viisi senttiä enemmän korkeutta ja tassut kävivät kuin parhaallakin kouluratsastus hepalla kehässä.
Hyvä Lemmy ♥
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti