Kiirettä on pitänyt, mutta onneksi on kuitenkin vielä yksi viikko lomaa jäljellä ☺
Maanantaina hyvästeltiin taas tältä kesää henga-agi Lemmyn kanssa ja komeasti hyvästeltiinkin - tehtiin hyvin miehekkäästi parin hypyn ja putken yhdistelmiä sekä pujottelua.
Kaivoin repusta vanhan pötkylä-lelun Lemmyn iloksi intoa lisätäkseni ja varmistaakseni luoksetulot satavarmasti - katastrofi kun oli taas aika lähellä treenejä aloittaessamme:
Treeneissä oli nuori noutaja uros, jolle Lemmy itsevaltaisesti alusta saakka murisi ja yritti näyttää muutenkin kaapin paikkaa. Kerran reppana karkasi emännältääkin, minun kauhistukseksi, tullen iloisen naivina Lemmyä moiccaamaan. Mitäs siinä muuta auttoi tehdä kuin pitää hihnasta kiinni parhaansa mukaan ja yrittää karkoittaa untuvikko meistä mahdollisimman kauaksi, mutta tämäpä ei välittänytkään mitään minun "pois - mene pois"-rääkymisistäni vaan uhkarohkean tyhmänä lähestyi meitä. Lemmy oli sitä mieltä, että jumalaton räkytys, hampaitten näyttely ja uhkaava pomppiminen nuorta urosta kohtaan oli parasta mitä tässä saattoi tehdä (emännästä kun ei tässä asiassa näyttänyt olevan mitään apuja) - Lemmyn hampaat menivät vain vaaksan verran ohi untuvikon kuonosta. HuhHuh!!! Minua hävetti posket punaisena sekä Lemmyn anteeksiantamaton käytös, että oma aloittelijamainen koiran hallittamattomuus - Plääh!
Pötkylä-lelun ansiosta kuitenkin treenit siis sujuivat mallikkaasti ja noutajan emäntäkin näytti estelevän nyt tosissaan koiran karkailut.
Saatiin hienovaraisia lupauksia, että ensi vuonnakin päästäisiin vielä Lemmyn kanssa hengailemaan - pidetään peukkuja.
Keskiviikkona oli koirakoulun "korvauspäivä" eli silloin pystyi käymään korvaamassa ne tunnit, jotka olivat jostain syystä jääneet käymättä. Minulla oli vielä kaksi agility kertaa korvamerkittynä ja alkuperäinen suunnitelma, agittaa Hissun kanssa kaksi peräkkäistä tuntia. Edellisenä päivänä noussut kuume kuitenkin typisti treenit yhteen tuntiin ja koska meitä korvaajia oli paikalla ainoastaan kolme minun lisäkseni sainkin ottaa Lemmy-kullan mukaan treeneihin.
Tehtiin yksinkertaisia ohjaustreenejä ja minä tein niitä tuttuun tapaani vaihtaen koiraa välillä. Lopussa oli vielä yksittäinen radanpätkä - kolme hyppyä ja putki. Päästiin ekana Lemmyn kanssa tekemään. Lemmy tuttuun tapaansa vitkutteli radalla nuuskutellen jokaisen hypyn välissä ja ainoastaan putki oli se pelastava tekijä: se tehtiin ilolla ja lujaa ☺ Toisella kertaa Lemmy sitten jo olikin taas niin säpinöissä, että karkasi suoraan tekemään putken jo ennen lähtöluvan saamista. Ei muuta kuin innokas poika kaulapannasta raahaten takaisin ensimmäisen hypyn taakse. Ja taas mentiin: hypyt tehtiin jo melkein nuuskuttelematta ja putki juostiin railakasti ohi ja suoraan isännän luoksen noin 50 metrin päähän kentän pöpelikköön. Eihän tätä taas nauramatta voinut katsoa ja Lemmy saikin suuret kehut palattuaan takaisin luokseni.
Hissun kanssa kaikki meni kuin vettä vain. Kouluttaja kehotti jo kokeilemaan viimeisen hypyn ja putken tekemistä niin, että en enää edes käskytä Hissua viimeiselle esteelle vaan suoraan putkeen. Katselin kouluttajaa taas silmät suurellaan - ja niinhän me tehtiin ja onnistuttiin täydellisesti. Ihanaa!
Niinhän siinä kävi, että sen verran nuo veskarien tokotreenit taas puraisivat, että ilmoitin meidän koko perheen neljän kerran pohjatyökurssille eli torstai-iltaisin tokoilun alkeisiin! Lemmyn kanssahan käytiin sama kurssi jo vuonna 2010, mutta sillä kertaa täydellisenä 10 kerran kurssina. Päästiin taas meidän ihanan Hanna-kouluttajan ryhmään, joten eipä voisi taas mukavampaa olla. Ryhmä on tosi pieni, eli meidän lisäksi vain kaksi muuta koirakkoa, joten uskoisin kurssin antavan meille kymmenen kerran annin tässä neljässä kerrassa: meille kuitenkin jää nyt enemmän aikaa treenata kouluttajan valvovan silmän alla kuin normi kurssilla missä osallistujia saattaa olla kuusikin koirakkoa.
Harjoiteltiin odottamista, maahanmenoa ja seuraamista. Alkuun kouluttaja halusi katsoa millä tasolla kukin menee ja sitten saatiin täsmäohjeet miten edetä. Odottamisethan menevät tosi hyvin, maahanmenoissa minulla ja isännällä on vieläkin käsimerkit apuina, joten niistä yritämme päästä eroon ja seuraaminen on Lemmyllä vähän laiskanoloista ja Hissulla päästiin vähän korjaamaan seka seuraamis- että istumisasentoa suorempaan.
Voi - olisipa meillä mahdollista käydä näissä perhetreeneissä jatkossakin, mutta eipä taida onnistua - illat kun tahtovat täyttyä jo nyt muista treeneistä & riennoista ja joskus täytyy muistaa ihan vain ollakin.
Mutta onneksihan sitä saa aina haaveilla ♥
 |
| Hissu onneksi muistuttaa, että elämä on muutakin kuin treenaamista varten... |
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti