lauantai 19. lokakuuta 2013

Vietti-seminaarissa 12.10.2013

Viikko sitten lauantaina pääsin osallistumaan Muuramelaisten järjestämään VIETTI-seminaariin - koirapojat jäivät kyllä kotiin, joten osallistuin ainoastaan kuunteluoppilaana.

Kouluttajana toimi maalimies ja sotakoira ohjaaja Onni Mäkinen.
Aamupäivä aloitettiin luennolla ja sen jälkeen tarkoituksena oli kouluttajan leikittää osallistuvia koiria, neuvoa koiran leikittämisessä ja lelulla palkkaamisessa.

Olipa upea koulutustilaisuus! Nämä tälläiset koulutukset ovat tosi mainioita - on tosi paljon asioita, joita pitää itsestään selvyyksinä, mutta sitten omat aivot eivät kuitenkaan osaa palastella ja prosessoida asioita yksinään, jostakin on tultava se ulkopuolinen tönäisy ja  sitten vasta herää, että niinhän se TIETENKIN on...

No arvaatte: minunhan oli pakko tehdä muistiinpanoja! Ja haluatte tai ette, niin seuraavassa listaa teidänkin aivojenne herättelemiseksi...

TOTTELEVAISUUS ja TOIVOTTU KÄYTÖS
* koiralle selkeä ja oikea-aikainen palaute milloin toimii väärin ja välitön kehuminen kun koira toimii toivotulla tavalla
* opetetaan kerralla mitä kielto "EI"  tarkoittaa: kaikki mustaa ja valkoista = ei toivottu käytös on aina kiellettyä ja kieltäminen tarkoittaa aina, että ei toivottu käytös lopetetaan: koiran ei kannata antaa aina välillä vetää hihnassa ja välillä taas vetäminen kielletään. Hihnaa ei nypytetä pienin ehdottavin kielloin vaan kielletään aina samalla tavalla ja yhtä ehdottomasti. 
* kaikkia käytösongelmia ei voi korjata kerralla. Palastele ongelmat ja ala korjata niitä yksi asia kerrallaan: pennulla pureminen ja hihnassa nykiminen - ensin opetetaan purematta oleminen ja sen jälkeen keskitytään rauhassa "kauniisti hihnassa"-kävelyyn. Koiran kapasiteetti ei riitä monen asian opetteluun samalla kertaa.

VIETIT
4 pääviettiä: nälkä (riistavietti, saalistusvietti), rakkaus, pako ja agressio (puolustusvietti)
* vietin kouluttaminen pois: geeneissä perittyjä viettiominaisuuksia ei voi kouluttaa täysin pois, mutta kouluttamalla pystyy viettejä aktivoimaan voimakkaimmiksi
* jotta vietit saadaan voimakkaimmiksi, koulutustilanteissa täytyy koiran saada myös paljon onnistumisen kokemuksia, jotta käyttäytyminen jatkuu ja voimistuu (vetoleikit - anna koiran voittaa välillä)

saalistusvietti:
* koirasta poispäin suuntautuva liike aktivoi - muista leikittäessä
* vinkuminen ja haukunta saalistustilanteessa turhautumista - voimakas saalistusvietti: koira on hiljaa
* saalistusvietti on ainoa vietti, jossa koira tuntee itsensä vahvaksi ja antaa itsevarmuutta: saalistusleikit pidetään lyhyinä tuokioina, lopetetaan kun vietti on suurimmillaan (eli koira eikä leikittäjä ole vielä ehtinyt leipiintyä tai väsyä liikaa)
* pureminen purkaa viettiä eli leikittäessä älä anna koiran aina edes purra leikkivälinettä - vire pysyy korkeana

agressio:
* itsensä ja ravinnon puolustamista - päämääränä rauha (puolustaminen: reaktiivinen ja on aina olemassa)
* agressio, joka ei tarvitse ulkoista ärsykettä - päämääränä tavoitteen saavuttuttaminen (reviirinpuolustaminen - aktiivinen agressio = loppuu vasta kun tunkeilija on ajettu tiehensä. Agression määrän vaihtelu on tosi suurta rotujen ja yksilöiden välillä)

laumavietti
* koira laumaeläin - koiran poistaminen laumasta = jäljitellään luontoa.
* vinkkiä: koira ei anna kiinni - poistuminen vastakkaiseen suuntaan. Kun karkulainen tulee luokse aja pois - kun tulee uudelleen, aja pois - kun tulee seuraavan kerran: bileet pystyyn!

väistämiskäyttäytyminen
* puolustaudu tai pakene - sisäsyntyinen käytösmalli
* väistämistä tapahtuu myös kielletystä asiasta - sijaistoiminnot: haistelu, haukottelu ja itsensä rapsuttaminen
* passiivinen väistäminen - koira ei tee enää mitään = älä jätä koiraa ikinä tähän tilaan, voi jäädä "päälle"

Ja sitten istumisesta puutuneet peffat ylös penkistä - päästiin leikittämään koiria...




Ei kommentteja: