lauantai 7. joulukuuta 2013

KeskariVeskari pikkujoulut 1.12.2013

Nyt taas peruutellaan - viime viikon sunnuntaina oli taas perinteiset KeskariVeskari pikkujoulut eli Vesikoirayhdistyksen Keski-Suomen alueen pikkujoulut. Oli eka kerta, kun päästiin isännän kanssa yhdessä vastaamaan järjestelyistä. Pieniä perhosia vatsassa kyllä oli sään suhteen: tie Jääskelän tilan kodalle oli jo viime vuonna niin huonossa kunnossa, että hädintuskin pääsimme glögikuormamme kanssa ajamaan perille. Tänä vuonna otimme varman päälle ja kävimme jo lauantaina kävellen katsastamassa tien kunnon: lauantaina tuli jo jonkun verran lunta, mutta ei kuitenkaan niin paljoa, etteikö jo ensimmäisen 100 metrin kohdalla käynyt selväksi, että pikkuautolla kodalle on turha yrittääkään - tie oli metsäkoneiden ja traktoreiden jäljiltä niin uomainen, että meidän pikku pirssimme olisi auttamattomasti jäänyt jumiin ensi metreillä.

Onneksi onnellisia sattumiakin elämässä sentään joskus on: vanhempani muuttivat vuosi sitten pois "kotoa" eli sieltä missä minäkin lapsuuteni ja nuoruuteni asuin ja sattumoisin isäni kysyi, että varastossa keikkunut pulkkani on nyt menossa roskiin, jos sille ei ole käyttöä - no tietysti minä halusin sen itselleni. Pulkka olikin nyt sitten käytössä taas ensimmäistä kertaa kolmeenkymmeneen vuoteen ja pelasti kyllä nämä pikkujoulut: juomingit ja syömingit kulkivat helposti kodalle saakka! Ensi vuotta varten ajatuksissa jo on Lemmyn treenaaminen valjakkokoiraksi ☺

Kaikki meni tosi hyvin ja niin ihmisillä kuin veskareillakin tuntui olevan hauskaa!
Paikalla oli 15 karvatonta ja lähes saman verran karvallisia. Valitettavasti yhteispotretti jäi ottamatta ja minunkin kännykästäni löytyi vain pari epämääräistä kuvaa osasta porukkaa.



Alkusuunnitelmista poiketen Hissukin otettiin mukaan pippaloihin, vaikka reppanaa kieltämättä vähän jänskätti toisten kamujen lähentelyt. Suurin osa ajasta istuksittiinkin kodassa, Hissu minun jalkojeni välissä, katsellen turvallisen matkan päästä muiden touhuja. Lemmy sen sijaan oli elementissään ja poikaa ei kodassa paljoa näkynytkään: kun pahimmat takaa-ajo kisat oli tehty niin Lemmy olikin taas ihastunut ja kulkenut kodan ympärillä ihanaisen Roosa-neidin kintereillä tuttavuutta tehden - Roosa ei ollut kuulema lainkaan yhtä innoissaan Lemmystä kuin Lemmy Roosasta ja neito olikin tehnyt sen selväksi toistuvasti hampaita näytellen. Onneksi jossain vaiheessa Lemmy eksyi kuitenkin kotaankin ja rauhoittelin pojan istumaan kanssamme kotaan.


Onneksi ehdittiin kuitenkin ikuistamaan pojat yhdessä perinteiseen pikkujoulukuvaankin:


Muistatteko kun ala-asteella joulujuhlista sai mukaansa aina joulupussin, jossa oli omena, mandariini ja pipari? Minä muistan ELÄVÄSTI! Nyt ajattelinkin aloittaa ihan oman KeskariVeskari perinteen ja väsäilin lauantaina osallistuville karvakorville omat joulupussit.

Voi mikä nuuskutus kodassa kävikään kun isäntä tai emäntä antoi karvisensa tuoksutella joulupussia vaikka avaaminen jätettiinkin sitten kotiin.

Mainio juhla - ensi vuotta odotellen,
MOI!

Ei kommentteja: