maanantai 9. joulukuuta 2013

7/12/2013: Omat treenit kruunaavat itsenäisyyspäivän!

Itsenäisyyspäivänä pääsin treenaamaan ensimmäistä kertaa moneen, moneen vuoteen koirapoikiani sisähalliin omalla vuorolla☺
Hymy oli herkässä ja olo oli aika pro-meininkiä: paikallinen koirakoulu avasi marraskuussa uuden sisähallin tänne Jyväskylään ja nyt päästiinkin ekaa kertaa testaamaan hallin uudet agilityvehkeet!

Hissu on vieläkin saikkarilla korvatulehduksen takia, joten Lemmy sai lähes kaiken emännän huomion ensimmäisen puolen tunnin aikana, kun treenattiin agilitya. Tein meille pienen radanpätkän ja yksittäisinä esteinä tehtiin pujottelua ja A-estettä. Pujottelussa oli jo nyt niin paljon ihania tuoksuja, että luovuin harjoittelusta jo ensimmäisen kerran jälkeen - Lemmyn keskittymiskyky kaikkosi tuoksujen tieltä kokonaan.
A-este pelotti Lemmyä taas SUURESTI, mutta namipalkalla sain mussun reipastumaan ja yhden pelokkaan kerran jälkeen esteestä muodostuikin Lemmylle lemppari. Radan pätkää tehtiin ristiin & rastiin ja aina kun silmäni ja keskittymiseni vältti, Lemmy viipelti A-esteelle silmät innostuksesta palaen. Onneksi treenin päätehtävä olikin pelkästään yhdessätekemisestä nauttiminen ja hauskanpito!

Hissun kanssa tein aina välillä pari pyrähdystä ja aikomuksena oli ainoastaan treenata Hissun ohjaamista renkaalle ja pujotteluun mahdollisimman kaukaa ja pelkin äänikäskyin.
Rengas on ilmeisesti vielä ihan vieras käsky koiralle, koska vierekkäin sijoitetusta yksittäisestä hypystä ja renkaasta koira valitsi aina lähimmän. Pujottelun sen sijaan koira on oppinut itsekseen tämän 13 viikon tauon aikana: pelkkä käskyn toistaminen saa koiran hakeutumaan pujotteluun ja vielä joka kerta aloittamaan sen oikein! Normaali mittaisen pujottelun tekemisestä on ikuisuus, joten homma ei mennyt ihan putkeen - koira eksyi rytmistä jo puolessa välissä. Liiallisen rasituksen takia teimmekin sitten ainoastaan pujotteluun ohjaamisen ja pujottelua maksimissaan kolmen-neljän kepin matkan.

Lopussa vielä treenasin Hissun kanssa toko-liikkeitä ja varsinkin liikkeestä maahanmenoa.
Lemmy katseli innoissaan häntä heiluen tokoiluamme kauempaa, joten eihän siinä mitään - isoveikka mukaan ja tekemään kaukoja yhdessä.  (Kaukokäskyt eli istu, maahan tai seiso).
Voi mahoton miten söpöjä pojat voivatkaan olla yhtäaikaa istuessaan ja maahan mennessään - emännän sydän suli

Mukavaa oli - nyt vain odotellaan jouluviikkoa ja seuraavia treenejä!


Ei kommentteja: