Voihan vinetto! Joku tuikkasi omaatuntoani oikein pitkällä sukkapuikolla...
Olen paasannut tästä ennenkin: kunnon lenkkien täytyy kuulua päivärutiineihin (ainakin meillä), jos kerran mielit karvaisia kamuja perheeseesi... eli aika uskollisesti ollaan noudatettu päivärutiineja.
Syksyllä kipeytynyt kantapääni kipeytyi nyt entisestään viime sunnuntaina ja nyt jouluaattona poikien kanssa tekemistäni pitkistä metsälenkeistä - jouluaattoilta ja joulupäivä sitten mentiinkin minimillä, eli aattoiltana ja joulupäivän aamuna pikainen lenkki takametsässä ja joulupäivänä metsälenkin korvasi tunnin agility/toko-harkat. Joulupäivän iltana taas vain pikainen lenkki takametsässä linkuttavan emännän kanssa.
Joulupäivän iltana Lemmy-kulta kyllä kävi pariinkin otteeseen istuksimassa makuuhuoneen ovella minua altakulmain katsellen ja yrittikin sitten ilmeisesti viestittää, että jollakin meistä on täällä aika paha hätä!!! Emännän suomi-perro-sanakirja oli kuitenkin taas kateissa ja käskytin koiran vain nukkumaan...
Niin, että oliko tässä joku opetuskin tulossa?
No oli!!! Tyhmästä emännästä kärsii myös olohuoneen matto!
Ei vaine - vaan siis ihan oikeasti: vaikka meidän pojat ovatkin jo aika itseohjautuvia, niin ilman perusasioiden huolehtimista asiat voivat levitä käsiin! Yksi kikkare olohuoneessa ei maailmaa kaada, mutta oli taas hyvä muistutus siitä, miten riippuvaisia karvakamujen hyvinvointi on meistä kiinni.
Loppuviikkolla ollaankin parhaamme mukaan palauduttu ruotuun: lenkit ovat edelleenkin tosi lyhyitä klinkkaavan emännän takia ja metsälenkit&irrallaan juoksentelu ovat nyt muuttuneet hihnallisiksi kävelytie lenkeiksi: lenkeiltä on palattu kotiin on vasta kun emäntä on pystynyt omin silmin todistamaan, että kaikki tarpeet on tehty. Lemmykin on pystynyt näin paremmin keskittymään "oleelliseen" ylenpalttisen nuuskuttelun ja riekkumisen sijaan.
Lenkkeilemisiin!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti