lauantai 30. elokuuta 2014

30/8/2014: Hiski eli Hissumus Maximus

No huomenta!

Ihanaa lauantaista aamua vietetty = ollaan palattu normaaliin päivärytmiin ja vastaanotettu ilolla syksy.

Mikäs tässä on taas ollessa: Aurinko naureskelee taivaalla Ilmatieteenlaitoksen ennusteille, jotka ovat lupailleet pilvistä päivää. Lämpöä kymmenisen astetta. Kaksi ihanaa koirapoikaa ja emännällä UUDET kumisaappaat, joilla kelpaa taas käydä lätäköissä hyppimässä. Ensimmäinen työviikko takana ja ollaan hengissä! Takana ihana metsälenkki ja aamukahvit tulella.

Niinhän siinä sitten kävi, että minun pikkuinen Hissu kullannuppuni tarkistusmittauksessa osoittautui maxi-koiraksi. Aiemmin keväällä mittäsin pojat ja sain Hissulle säkäkorkeutta 42,6 ja Lemmylle 47. Hyppytekniikkatreeneissä sain onneksi treenikaverilta apuja miten ja mistä kohdasta koira kannattaa mitata ja tarkastusmittauksessa Hissu kellotti 46 senttiä. Tiistaina ollaan menossa taas Muuramelaisten kanssa treenaamaan ja toiveissa on, että sillä reissulla Hissu (ja toivon mukaan Lemmykin) mitataan nyt ihan virallisella mitalla.

Viikkotreeneissä ja viikkoradan opiskelussa ollaan hypitty vielä mini- ja medikorkeuksista. Omissa agitreeneissä olen jo nostellut hyppykorkeutta 50 - 55 senttiin - rimat eivät ole tippuneet, mutta kun nostan renkaan oikealle korkeudelle se alkuun "halkaistiin" eli hypyt eivät yltäneet niin korkealle. Hypyn ja renkaan yhdistäessäni on Hissu päättänyt, että rengas suoritetaan suloisesti renkaan ja renkaan kehikon välistä pujahtaen. Minä puistelen päätäni ja Hissu katselee söpösilmillään ihmetellen, että miksi se pallo ei nyt lennä? Rakensimpa sitten vähän pidemmän pätkän parista hypystä, renkaasta ja putkesta - ihanaa, pari kertaa onnistuttiin. Vielä pitää treenata, mutta onneksi Hissu näyttää olevan niin innoissaan radan tekemisestä, että silloin ei ehditäkään suloilla, vaan ihan oikeasti hypätään renkaan läpi ☺

Viettäkäähän mukava päivä!
Tämä emäntä suuntaa nyt aamukahville ja suunnittelemaan tämän päivän koiruuksia!

Maximaalista söpöyttä, könästystä ja säkäkorkeutta...



Ei kommentteja: