Pikaisesti piti tulla ihan käymään ja kertomaan pari juttua elukan elämästä nimeltä Lemmy.
Eilinen päivä meni metsälenkkien, agi- ja jälkitreenien merkeissä ja tänään ollaankin sitten vain kotoiltu.
Kotoilu ei onneksi ole koskaan tylsää, kun voi seurata Lemmyn ja pikkuveikka Hissun edesottamuksia.
Niin meillä kuin teilläkin on koti täynnä elukoita - joskus se vaan tuppaa unohtumaan.
Me elukat, jotka itseämme ihmislajiksi kutsumme olemme täyttäneet elämämme jos jonkinlaisilla turhanpäiväisyyksillä, vaikka väittäisin, että niin me ihmiset kuin muutkin elukat olemme onnellisimpia kun on masu täynnä, minnekään ei satu ja on mukavaa omanlaista seuraa völjyssä... Jotakin eroavaisuuksia kuitenkin meillä ja koiralajilla on - sen taas tänään huomasin istuessani työhuoneen sohvalla neulomassa ja koirapoikien köllötellessä vieressäni. Lemmyllä oli meneillään sukukalleuksien hyvin tarkka pesuoperaatio, mutta koska pikkuveikka Hissukin halusi tarkastaa isoveikan vehkeet, Lemmy herrasmiesmäisesti keskeytti pesupuuhansa siksi aikaa, että Hissu sai todettua läheisellä hajukontaktilla, että totta tosiaan - aika puhtaalta jo näyttää. Sitten Lemmy häiriintymättä jatkoi puhdistusoperaatiotaan. ONNEKSI joissakin asioissa kuitenkin koira-elukoilla ja ihmis-elukoilla on eroavaisuuksia yksityisyyden rajoissa ☺
Vihdoin ja viimein sain aikaiseksi tänään leivoskella koirapojille liha-tonnikalapyöryköitäkin treeninameiksi. Lemmy istui uskollisesti koko leivontasession ajan eli parikymmentä minuuttia vierelläni keittiössä ja tarkkaan seurasi, että kaikki ainekset muistettiin pyörykkätaikinaan laittaa. Kaksi pellillistä saatiin herkkuja aikaiseksi...
ja maltettiin vetäytyä päiväunosille odottelemaan pyöryköiden nousemista ja isännän paistotoimenpiteitä.
Jossakin välissä isäntä oli kadonnut takapihalle otettuaan paistuneet pyörykät uunista jäähtymään ja siinä vaiheessa Lemmylle tuli kova hätä: emäntää käytiin vaativasti herättelemässä märällä ja kylmällä nenällä tökkien. Kun laiska-emäntä ei oikein tahtonut vasta herättyään tajuta, että mistä oli kyse, Lemmy aina välillä karautti juosten keittiöön ja sitten takaisin itkuisena kuin minulle sanoen, että NYT NE ON VALMIIT! Emäntä kun ei vieläkään reagoinut sama toistui: kaulapannan kolina kaikkosi työhuoneesta keittiöön ja takaisin ja minua katseltiin korvat päätämyöten itkien, että on se nyt kumma ettei tajuta - PYÖRYKÄT ON VALMIIT! Pyöryköiden vähän viilennyttyä Lemmy sitten sai pari pyörykkää maistiaisiksi ja sitten maltettiinkin taas mennä takaisin nukkumaan: päivän työt tehty!
ONNEKSI minä en enää muista miten tylsää elämä oli ennen Lemmyä! Voisin vannoa, että menneiden reilun neljän vuoden aikana minulle on ilmaantunut hymykuopat ja naurunrypyt silmäkulmiin - ja kaikki vain sen ansiosta, että voin jakaa elämäni ja kotini kahden elukan kanssa ♥
Iloista arkea!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti