Viralliset kilpailut yhä odottavat! Kaikki viralliset tekosyyt on käytetty loppuun: Hissun rekisteriotteen kopiokin tippui postilaatikkoon jo kaksi viikkoa sitten, keinu mennään jo joten kuten ja maxi-este-kammo on kaikonnut. Iloinen hykerryttävä tunne siitä, että kohta päästään kisaamaan OIKEASTI on hävinnyt kuin pieru saharaan ja mieli on tehnyt täydellisen putkijarrutuksen...
Yleensä karvakorvien kanssa lenkit ovat hykerryttävän mukavia ja rentouttavia, mutta tämän iltaisen lenkin pilasi pieni kilpaileva agilitypiru olkapäälläni kysellen, että joko kohta!?
Ja minun aivoni vastailivat vältellen, että Kuopio on kovin kaukana, Tampere on kovin kaukana, ilmatkin kylmenevät, joten mitenkä kummassa minä saan pidetty pikku Hissu-kultani lämpimänä kylmässä autossa ja vielä kylmemmässä hallissa. Eihän minulla ole rahaakaan kun se Bamixi pitäisi ostaa ja pihakin kaipaa yhä ensimmäistä pihapuutaan...
Kisakammo - onko se tuttua ja miten sen saa selätettyä? Nyt ollaan jo niin aallon pohjalla, että mietitään, että tarvitseeko sitä edes selättää?
Koirankasvatussuunnitelma A oli tehdä ehdottomasti Lemmystä maailman paras TOKO-koira (ei ihan ollut toteutettavissa - kumma kyllä ☺) ja viimeiset kaksi vuotta on toteutettu suunnitelma C:tä, jossa Hissusta tehdään ensinnäkin kisakuntoinen Agikoira ja sen jälkeen kisakuntoinen - ja hermoinen Rallykoira. Huomaa: tässä vaiheessa on riisuttu jo pois vaaleanpunaiset aurinkolasit kilpailumenestyksestä ja sen tärkeydestä!
Eli pitäisikö palata suunnitelma B:hen eli kisat ovat ehdottomasti muita kuin meitä varten - treenaillaan ihan vain omaksi iloksi...
Torstaina olin mentaalivalmentaja Minna Marshin opissa stressin hallitsemiseksi - paska, kun en vielä silloin kärsinyt kisakammosta, olisi pitänyt kysyä neuvoa!
 |
| Houkuttaisiko? |
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti