Niinhän siinä sitten onneksi kävi, että päästiin Lemmynkin kanssa testailemaan kertaalleen koirakoululle miltä se NoseWorkin valmennusryhmä tuntuu: hyvältä tuntui 😀.
Haastetta oli taas ihan muille jakaa: vieras valmentaja ja uudet huoneet, vaikka tutulla koirakoululla oltiinkin. Kolme treeniä:
* ensimmäisenä varasto jossa oli agility esteistä ja putkista puutarhatuoleihin, kaksi kätköä, vieras täti istuksimassa huoneessa. Lemmy kävi ensin haistelemassa epäluuloisena esteitä ja vieraan tädin varpaita, katseli kaihoten ovea, josta olimme tulleet tilaan. Sitten jotenkin sinne nenään vaan sitä eukalyptuksen tuoksua jostakin etsiytyi ja mielenkiinto alkoi väkisinkin vetää nenää hajuja kohti. En ymmärrä miten suljetussa huoneessa haju voi leijailla, mutta niin se teki ja Lemmy nuuskutteli pitkään hajulähteestä 20 sentin päättä olevaa axaestettä ja oli ihan varma, että siellä se haju on. Ei tullut kunnon merkkailuja, joten valmentajan ohjeiden mukaan helpotin vähän etsintää viittomalla lähemmäksi hajulähteitä. Kyllä ne sieltä löytyi vaikka vaikeimman kautta.
* toisessa uudessa tilassa pieniä pahvilaatikoita ripoteltuna lattialle: Lemmy katseli alta kulmain vierasta tätiä, mutta tiesi kyllä taas heti mitä oltiin tekemässä. Merkkasi laatikon aika pikaisesti, mutta palkitsin jo ennen katsekontaktin ottamista: en halunnut vaatia liikoja uudesta tilanteesta johtuen.
* kolmantena valkkakerran vaikein: katosta riippuva hajustettu lanka. Tällä kolmannella kerralla ei vieras täti ei enää häirinnyt. Haju näytti leijailevan ilmastoinnin ansiosta metrin alueella, mutta sieltä se haju löytyi: paljon kehuja ja makkaraa.
Aivan mahtavaa: NoseValkat odottavat heti kun niihin vain päästään sijaistamaan!!!
Toissa viikonloppuna oli aivan mahtava talvimyrsky - lunta tuiskutti vaakana ja oli ihan pakko päästä ulos! Hissu messiin, Lemmy jäi kotiin lämmittelemään villatakissaan ja lyhyessä turkissaan. Otin myös kameran kainalooni toiveissa kuva espanjanvesikoirasta ylväänä tuulessa ja tuiskussa korvat tuulessa lepattavina kuten esiaikaiset perrot ovat myrskyjä laivankansilla ylväänä ottaneet vastaan. Täällä keskisessä-suomessa, missä lähimpään järveenkin on kilometrejä, ajattelin laivakoiramaisen tuulen ja tuiskun löytäväni naapurin pellolta ja tässä tulos:
... ja vahdittavan laivan virkaa saivat edustaa naapurin pöllikasat...
Oli kyllä mahtavaa: minua paleli aivan älyttömästi, mutta Hissu seisoskeli palelematta kuvattavana ja kuvaustauoilla keskittyi ihan omiin puuhommiinsa:
Mutta palataan taas asiaan: meillä odottavat hämärtyneessä lauantai-illassa vielä pihaan kätketyt nose-kätköt löytäjäänsä 😚 Tsau!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti