sunnuntai 9. kesäkuuta 2019

09/06/2019: Back to the business & Dance little Hissu...

No moi!

Taas on tovi vierähtänyt täällä viimeksi käynnistä: Suomen julkinen terveydenhuolto on pitänyt taas kerran huolen omistaan ja tervehdyttänyt meikäläisen, vaikka saikkaria vähän pukkasikin... Nyt taas pukkaa lenkkejä lähes entiseen malliin, vaikka myös minua välillä vähän läähätyttää...



En onneksi kovin montaa viikkoa joutunut sängyn pohjalla viettämään ja oli tästä tervehtymisen lisäksi muutakin iloa: tulipahan todettua, että eivät ne koirapojat hulluiksi muutu vaikka pelkillä isännän kanssa tehtävillä metsälenkeillä on elettävä 😍 Osaa ne pojatkin ottaa välillä rennostikin:


Saikkarin edetessä ja olon parantuessa me onneksi päästiin vähän jo taas nosettelemaan kotosalla ja minut palkittiin suurieleisin hännän heilutuksin.

Axa on tauolla vieläkin, mutta onneksi rallytreenit ovat päässeet jatkumaan lähes keskeytyksettä ja axa on saatu korvattua ihanasti sijaistamalla koirakoulumme nose-valkoissa.
Viime perjantainakin 28 asteen helteessä päästiin Lemmyn kanssa kolme etsintää tekemään, joista yksi pihassa olevat laatikot. Seuraavaa hajutestiä pukkaa meille jo tuossa heinäkuun alussa, joten treenilöistä pukkaa...

Viime viikonloppuna päästiin avaamaan jälkikausikin - minä toimin jäljestettävänä ja itse jälki käytiinkin sitten tekemässä koko porukan voimin: ensin minä Hissun kanssa lyhyemmän jäljen ja isäntä Lemmyn kanssa vähän pidemmän Lemmylle vähän vaikeutta kehiin, eli parikymmentä metriä metsätietä, jossa jälkeä kävivät sopivasti sotkemassa satunnaiset lenkkeilijät: Lemmyllä ei mitään hätää - tasaisen tarkasti oli jäljestänyt.



Meillä oli Hissun kanssa vähän hakusassa hiekkateiden ylitykset, mutta pienen kaartelun jälkeen Hissu kyllä sitten kuitenkin hajuvanat löysi! 




Tämän kesän lajitestinkikin on sitten päässy alkuun: aloitettiin Hissun kanssa koiratanssi kurssi. Kylläkin ihan verkkokurssina, mutta sitä kautta ollaankin saatu ja saadaan ruhtinaallisesti treeniaikaa liikkeille aina kaksi viikkoa kerrallaan! Tällä viikolla treenejä ovat hidastaneet helteet ja sateet. Ennen kurssin alkua yritin urhoollisesti alkaa treenailemaan joitakin liikkeitä omassa keittiössä, mutta aika mahdottomaksi se meni kun Lemmykin halusi olla välttämättä mukana treeneissä ja valitettavasti kahden koiran seuruuttaminen jalkojen välistä kahdeksikkona oli jopa liikaa minullekin. Lemmyn maltti ei kestä oman vuoron odottamista, enkä viitsi kyllä kaveria laittaa vessaankaan oven taakse tämän takia yksinään odottelemaan.
Rallytoko on tuottanut meille ihan mahdottoman hienot perustaidot eri seuraamismuodoista, pyörähtämisistä yms., mutta nyt kun tarkoituksena on päästä täysin eroon käsiohjauksista, olen aika nesteessä! Mutta pikku hiljaa, pikku hiljaa! Eri liikkeitä olikin sitten mielenkiintoista listata...

... ja aloittaa kokeilu mitä jo osataan ja jos osataan, niin millä asteella - namin kanssa, käsiavulla vai jo ihan pelkällä suullisella käskyllä?
Musiikin valintaan käytin yhden puolikkaan vapaapäivän: istuin koneella ja laitoin pyörimään Hissun ja minun rallytokon kisavideoita ja taustalle soimaan kappaleita, joita olen jo viime marraskuusta tsuumaillut sillä korvalla, että mikä voisi olla liikkeisiin sopivaa musiikkia.
Saapa nähdä, mutta hauskaa ainakin on ollut jo tähän asti 😊 Kiitos kunnon rytmikkään rokin liikkeiden väliin jäävä "luppuaika" on niin pieni, että jopa Hissu ei ehdi kyllästymään: haukkumiset ja iloiset pupuhypyt eivät vain nyt löydä aikaa toteutuakseen.

Mutta jatketaan taas tästä - toivottavasti taas pian!!!

Tsau...

Ei kommentteja: