Viikko siis meni taas hurjaa vauhtia, mutta onneksi sentään osaa hidastaa kulkuaan näiden meidän koulutuntien ajaksi:
* sunnuntaina käytiin tokoilemassa Muuramessa ja oli pelkkää luksusta: vain neljä koirakkoa, joista kaksi oli meidän omaa sakkia. Tosi ihana ja ammattitaitoinen kouluttaja, jolla oli nyt luksusaikaa meille kaikille neljälle harvan osanottajamäärän takia. Harjoiteltiin seisomista: hokattiin isännän kanssa vihdoin ja viimein miten päästä eteenpäin tämän taidon opettamisessa koirille: koira kulkee sivulla ja käskytän SEIS ja astun suoraan koiran eteen makupala kädessä ja palkitsen. Hiskikin tuntui jo vähän hokaavan mistä on kyse, vaikka tätä emme ole ehtineet harjoitella näiden koulutuntien ulkopuolella lainkaan. Harjoiteltiin myös seuraamista ja odottamista. Luoksepäästävyydessä Hiskin kanssa ei ole mitään ongelmia: saa katsoa hampaita ja etsiä kadonneita "kulkusia" eikä koira ole millänsäkään. Lemmy sen sijaan haukkuu, murisee ja peruuttelee - eli tähän ei ole tullut mitään muutosta. Mutta kivaa meillä oli!!! Toivon jo melkein, että näitä juhlapyhiä osuisi useammin näiksi koulupäiviksi niin meille olisi vain enemmän luksus-koulutusta tarjolla.
* tiistaina jalkauduimme paikallisen marketin pihaan arkitokoilun merkeissä: harjoiteltiin normaalia seurantaa, odottamista, katsekontaktia ja luoksepäästävyyttä. Heti ensimmäisen 15 minuutin jälkeen isäntä käski katsomaan minun tarkemmin Lemmyn käyskentelyä: koira ontui oikeaa etutassuaan. Lähemmin tarkasteltuamme tassu vuoti verta ja Lemmy passitettiin isännän kanssa autoon lopputunniksi tassua hoitamaan. Lopuksi harjoiteltiin läheisellä kevyenliikenteenväylällä vielä ohittamisia ja tällä kertaa siis sillä etäisyydellä kuin mitä oikeassakin elämässä. Hiskin kanssa kaikki onnistui: koira ei ollut millänsäkään ohi kulkevista ihmisistä ja pyöristä. Kouluttaja kommentoikin mainiosti meidän kaikkien hyviä suorituksia, että pääsee tosi helpolla kun näyttää, että kaikilla sujuu ohittamiset ja muutkin harjoiteltavat asiat paremmin kuin hyvin.
Kotiin päästyämme suihkuttelin Lemmyn tassun, laitoin sideharsoa ja vielä sukan kaiken kukkuraksi tassua suojaamaan. Illan koira tassuaan aristeli, mutta jo seuraavana päivänä ontuminen lakkasi... Torstaina jalka oli täysin kunnossa, joten illalla pääsimme kuin pääsimmekin agility-treeneihin.
* torstai oli toivoa taas täynnä: edelliskerran paniikki oli koiralta poissa - onneksi koirakoulun naapurin renkaat taisivat tulla vaihdetuksi silloin edellisen koulukerran aikana ja hiljaisuus oli mahtavaa. Lemmy vähän katseli ulko-ovea ja kuulosteli, että jos nyt kuitenkin jotakin kuuluisi mitä pitäisi pelätä!
Aloitimme kolmen esteen kanssa: esteet rinnakkain rivissä. Alkuun kahden esteen ylittäminen kaartaen ja sitten viimeisen esteen ylittäminen ja paluu ohjaajan luokse. Lemmy vähän haparoi, mutta tehtiin kuitenkin ihan mallikkaasti!
Seuraavana oli kotiläksyksi saamamme yhden esteen hyppiminen kahdeksikon muodossa. Minä tsemppasin Lemmyä olan takaa, mutta puhti ei ihan riittänyt kuitenkaan. Koira vain seisoi esteen luona, katseli ulko-ovelle ja välillä minuun, eikä tehnyt elettäkään. Minä yritin kaikkeni posket punaisena, mutta kun ei, niin ei. Yritin esteen lähestymistä vauhdilla, lähestymistä eri kulmassa, mutta ei! Koira ei vain halunnut hypätä. Minä olin taas satavarma, että jäätyminenhän se koira parkaan taas iski, mutta kouluttaja karisti tälläiset aatoksen mielestäni ja totesi yksikantaan: Lemmyä ei vain huvita. Oli kuulema sitä mieltä, että emännällä pitäisi nyt olla parempiakin houkuttimia kuin pelkät nakit... Kouluttaja muutenkin oli sitä mieltä, että Lemmyhän osaa jo kaikki esteet kuin vettä vain, mutta joka uuden koulutunnin jälkeen koiran into vain hiipuu entisestään. Minä istuin Lemmyn kanssa lattialla posket punottaen, silmät kosteana tätä kuunnellen - täytyy sanoa, että jos olisi ollut mahdollista olisin lähtenyt niiltä sijoilta kotiin mököttämään, mutta ei se mököttäminen nyt tässä auta. Nyt ollaan aallon pohjalla ja sieltä pitää vain uida ylös ja vetää koira perässään!!!
Mietin tuossa, että taidamme seuraavalla kerralla yrittää palata palkitsemisessa lelulla leikkimiseen: henga-agissahan me jätettiin loppua kohti namit kokonaan pois ja motivoin koiraa lelulla... Täytyypä miettiä tätä!
Kouluttaja näytti meille vielä lisää kotiläksyjä esteiden suhteen.
Viimeiseksi meillä oli vielä pujottelua. Oltiin Lemmyn kanssa taas viimeisenä ja minäkin olin saanut taas kerättyä jostain tsemppiä suoritusta varten. Nyt Lemmy sitten jo kiristää emännän pinnaa karkaamalla pujottelukeppien luota haistelemaan muita koiria - mitä tämän koulusession aikana ei olekaan muuten vielä ennen tehty... Konahdin koiralle kunnolla ja kutsuin luokseni: koira tuli ja tehtiin pujottelu parhaiten mitä ollaan ikinä tehty!!! Olipa mukava päätös koulupäivälle.
Vieläkin kaivelee tuo huono suoritus keskimmäisen harjoitteen tekemisessä, mutta se on nyt vain unohdettava! Koira kyllä vaistoaa minun epävarmuuteni ja tälläisella tappiomielialalla kouluun lähteminen onkin sitten melkein sama kuin jäätäisiin kotiin. Nyt vaan aletaan tsemppaamaan ja harjoittelemaan kotona!!!
 |
| Elämän realiteettejä marraskuussa 2011: Hiskillä on aina ne parhaat luut |
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti