Aamulenkki tehtiinkin ihan kevyenliikenteen väyliä käveleksien ja pahimpia puhureita väistellen, mutta nyt päivällä uskaltauduin koirapoikien kanssa metsään - olikin tosi extream-keli! En muista, että olisin kertaakaan tällaisissa olosuhteissa metsään mennyt: lunta oli puoleen sääreen ja missä oli kinostanut enemmän polvetkin peittyivät lumivaippaan. Hiski loikki kuin jänis koko alkumatkan, ilmeisesti oli helpompi kulkea niin kuin maha lumessa kahlaten. Vähän syvemmällä metsässä päästin koirat irti ja sitten se tuttu höntsääminenkin alkoi. Kaikki polut olivat pyyhkiytyneet pois, mutta onneksi kuljimme tuttuja reittejä, joten seurasin vain turvallisin mielin näiden kahden höntsääjän jälkiä. Koirilla olisi voimia vielä riittänyt, mutta täytyy tunnustaa, että minulta loppuivat voimat jo puolessa välissä normaalia lenkkiämme ja käännyimmekin kotiin jo aiemmin kuin olin suunnitellut.
Nämä kuuraparrat pääsivätkin sitten kotona ihan kokovartalo suihkuun...
Tiistain käytiin taas arkitokoilemassa ja oli mukavaa! Minä tein Lemmyn kanssa ja isäntä Hiskin - parhaani mukaan kuitenkin taas kuikuilin heidänkin tekemisiään. Aloiteltiin taas kontaktilla, peruuttamisilla ja jo alkeiskursseilta tutulla toisten koirakkojen välitse pujottelulla.
* Peruuttaminen sujui minulta ja Lemmyltä paljon huonommin kuin viimeksi, kun koira teki isäntänsä kanssa - emäntä oli ilmeisesti taas vähän jäässä... Yksinkertainen peruuttaminen ei tällä kertaa riittänytkään, vaan oli tarkoituksena, että koira peruuttaa omistajan jalkojen välistä omistajan selän taakse ja kaartaa siitä etupuolelle. No ei ihan! Päästiin Lemmyn kanssa niin pitkälle, että sain koiran jalkojen välistä menemään, mutta siihen se toppasi - koira oli yrittämisestä jo niin poikki, että jatkoimmekin rapsuttelulla ja kontaktilla, kun muut vielä jatkoivat harjoituksia. Isännällä ja Hiskillä meni paljon paremmin: Hiski osasi peruuttaa jo pitemmällekin kuin Lemmy.
* Koirakkojen välistä pujottelu meni hyvin - Hiski vielä piti isäntään katsekontaktin koko ajan, eli heillä meni paremmin kuin hyvin.
Torstaina aloitettiin Lemmyn kanssa Agility2-kurssi. Alusta asti meillä takelteli, mutta ei sille voi mitään, että kyllä se on niin mukavaa hommaa, että me jatketaan vaikka tikkuja kynsien alle työnnettäisiin!!!
Lemmy isotteli pihassa itseään puolta pienemmälle urokselle, mutta isottelut jäivät aika vähiin, kun koira huomasi sedän työntämässä tätiä pyörätuolissa pihaan - KARKUUN!!!! No eihän me tietenkään karkuun lähdetty, mutta Lemmyn reaktio oli taas sieltä paniikin pahimmasta päästä. Halliin mentäessä jäimme suosiolla vähän kauemmaksi koirakosta, mutta Lemmyn silmät leiskuivat vieläkin ja tuijotti pyörätuolia hädissään. Minäkin töpeksin: sen verran minuakin jännitti ensimmäinen kerta uudessa porukassa, etten ottanut Lemmyyn kontaktia vaan typeränä katselin muiden suorituksia ennen meidän omaa suoritusta - voi minua!
Radalla oli 7 rastia (pahoitteluni väärästä sanavalinnasta: pitäisi kai sanoa 7 estettä, mutta minusta tuo rasti kuvaa paremmin meidän parivaljakon taivaltamista... Googlataan tuo oikea termi vaikka seuraavaan kirjoitukseen...) eli yksi putki ja kaksi estettä - yksinkertaiselta kuulostaa, mutta kyllä ne minun kaksi aivosoluani saivat vähän aikaa mietiskellä... Tosi epävarmana aloitettiin hypyllä ja minä säntäsin jo seuraavalle esteelle Lemmyä opastamaan: Lemmy vain oli päättänyt, että nyt mennään kotiin ja juoksi päinvastaiseen suuntaan eli ulko-ovelle... Naama punaisena hain koiran pois ja aloitettiin alusta. Ohjaaja neuvoi, että minun pitää yrittää olla koiran ja "katsomon" välissä, koska Lemmyä selvästi pelottaa taas uudet ihmiset (mielessäni lisäsin: ja se pyörätuoli). Saatiin kuin saatiinkin tehtyä rata pariin otteeseen: pari kertaa juoksin Lemmyn kiinni ulko-ovelta, mutta hyvääkin oli paljon: Lemmy ei jäätynyt yhdellekään esteelle - JES!, ei kuunnellut mitään ylimääräisiä ääniä - JES! ja saatiin rata suoritettu kahteen kertaan - JES!
Ennen tunnin loppumista teimme rataa vielä vähän toisessa järjestyksessä - nyt Lemmy ei enää karkaillut: tehtiin hyvin, vaikkakin meno oli kuin hidastetusta filmistä. Emäntä sai palautetta kokonaisuudesta: en saa jättää Lemmyä radalle yksin eli minun on oltava koko radan suorittamisen ajan lähempänä koiraa ja vauhditettava menoa vaikka pannasta ohjaten. Voi kun minä vielä nämä ensi kerralla muistaisin: ohjaan vain Lemmyä radalla aina samalla tavalla kuin silloin kun kaikki menee nappiin - olen vastaanottamassa koiraa esteiden sivustalla tosi kaukana ja esteiden kiertokäskytkin huutelen parin metrin päästä...
Mutta nyt nautitaan lumesta ja torstaina taas tsempataan!!!
Tai sitten vietetään vaihtoehoista lauantaita - nukuksien ja nauttien...
... vieläköhän tuonne joukkoon sopisi yksi emäntä?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti