Eilen aamulla käytiinkin poikkeuksellisesti aamulenkki läheisellä omakotialueella satunnaisia uhreja etsien: tarkoituksena oli harjoitella ohittamisia ja kaikki uhrit olivat tervetulleita. Vähän laihanlaiseksi saalis jäi: satunnaisia jalankulkijoita ja yksi pyöräilijä, mutta positiivista oli, että polkupyöräilijäänkään kumpikaan koira ei reagoinut.
Tänä aamuna oltiinkin sen verran taas myöhään liikenteessä, että aurinko paistoi jo kunnolla, joten en malttanut olla menemättä metsään, joten ohitusharjoituksia ei päästy tekemään - onneksi! Saatiin taas nauttia aamusta ihan "omalla porukalla".
Ai niin, torstaina käytiin Lemmyn kanssa taas viikottaisessa agility-treenissä.
Menomatkan hoin itselleni, että ÄLÄ KOSKE LEMMYYN, ÄLÄ KOSKE LEMMYYN... jotta olisin edes vähän oppinut viime kerran treeneistä. Päästiin tekemään Lemmyn kanssa toisena koirakkona ja koira tuntui olevan intoa täynnä - minäkin puhkuin itseluottamusta, joten riisuin koiran kaulapannankin pois, jotta en varmaan koske koiraan radan aikana. Hienosti lähdettiin liikkeelle täyspitkällä pujottelulla, mutta sen jälkeen meille olisi tullut kaksi peräkkäistä hyppyä, ja sittenhän minä jo unohdin käskyttää koiran... Lemmy katseli minua silmät suurellaan, hieman hätääntyneenä ensimmäisen esteen edessä tietämättä, että mitäs nyt tehdään. Peruuttelin koiran kanssa hieman, käskytin ja saatiin tehtyä esteet. Edessä oli seuraavaksi kaksi putkea: ensimmäisestä selvittiin hienosti, mutta toinen putki oli sijoitettu 1,5 metrin päähän edellisestä ja tilaa oli tosi vähän. Sitten oltiinkin taas ongelmissa: Lemmy ei suostunut menemään putkeen - katseli minua isoilla silmillään korvat päätämyöten ja minä jankkasin koiralle käskyä "putkeen" samalla/välillä kehuen ja innostaen koiraa. Välillä kävimme hakemassa extra vauhtiakin, mutta sekään ei auttanut. Viimein kouluttaja sanoi, että ota ihan vähän Lemmystä kiinni ja ohjaa koira putkeen ja niinhän minä tein ja putki tuli vihdoin ja viimein tehtyä! Vielä kertaalleen teimme putken ja sitten palasimme viimeisenä esteenä tekemään kepit.
Sanoisinko, että huh huh - olin kaikkeni antanut.
Lemmy karkasi vielä lopuksi luotani ja kävi tekemässä yksinään putken! Luoksetulokäskyt menivät kuuroille korville, joten ei auttanut kuin käydä hakemassa koiran radalta mukaani hihnaan kytkettynä.
En oikein tiedä itkeäkö vai nauraa... Tämä kerta kyllä nyt kypsytti sen päätöksen, että tämän kurssin jälkeen meille tulee tauko, jos ei jopa ihan kokonaan unohdeta Lemmyn kanssa tätä hommaa. Mielellänihän minä kävisin, mutta on tosi kurjaa olla toisten tukkona näillä kursseilla ja tämä ei kuitenkaan tunnu Lemmylle olevan sitä ihaninta puuhaa. Nyt sitten laitankin toivoni siihen, että pääsisin Hiskin kanssa aloittamaan sen peruskurssin ja katsomaan innostuisiko koira siitä. Emännällähän tätä intoa kyllä piisaa!!!
Eilen lauantaina oli jännittävä päivä: lähdettiin ekaa kertaa Hiskin kanssa bussilla vanhemmilleni kylään!
Haastetta oli jo pelkästään bussin odottamisessa: täällä oli ilmeisesti joku juoksukilpailu ja juoksijoiden reitti kulki bussipyskin ohi missä Hiskin kanssa odoteltiin. Koira päätti, että jokaista juoksijaa on ihan pakko kannustaa raivoisasti haukkumalla. Parisen kymmentä ihmistä kannustettuamme onneksi bussi jo tuli. Hiskin ääni oli jo mennyt, mutta bussissa olikin niin mukavaa, että siellä ei tarvinnut enää kommentoida ketään - ei autoon nousevia, eikä sieltä pois laskeutuvia ihmisiä. Mutusteltiin vain tyytyväisenä namuja ja otettiin kontaktia oikein kunnolla. Vanhemmilleni ei pääse suoraan yhdellä bussilla, joten miehekkäinä odottelimme jo taas kohta seuraavaa bussia ja Hiski oli nyt jo sitä mieltä, että ihan kaikkia pysäkin ohittavia kulkijoita ei tarvinnut kommentoida - minä loistin onnesta! Seuraavakin matka meni hienosti! Kerran minun piti kääntää koira autossa istuksimaan selkä ikkunaan päin, kun Hiski halusi kommentoida ikkunasta näkemänsä koirat ja sain jo ensimmäisestä urahduksesta vihaisia katseita kanssamatkustajilta. Voi mahdoton, mikä adreanaliinipiikki koiralla oli kun pääsimme seuraavasta bussista ulos ja vanhemmilleni!!! Vasta neljän tunnin päästä koira osasi rauhoittua ensimmäisen kerran olohuoneen lattialle nukkumaan. Tosi hieno reissu ja Hiskistä ei voi olla muuta kuin superylpeä ☺ Matkailumme taatusti jatkuu...
Tänään päästiin päivälenkilläkin metsään nauttimaan mitä ihanimmassa kevätpäivästä!
Sain otettua kamerankin mukaan, joten kertokoon kuvat sen mihin sanat eivät riitä...
"Hiihtämisiin"
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti