sunnuntai 5. tammikuuta 2014

5/1/2014: Pelkkää treeniä: merkattuja keppejä, selätettyjä esteratoja ja onnistuneita seuraamisia

No Hellou!

Tänä aamuna allekirjoittanut on herännyt tasan kello 6.06 Hissun ulvonta-haukahduksiin. Siinä vaiheessa kun sain silmäni sirrilleen ja pölmistyneenä hahmotin Hissun hämärästä olohuoneesta tilanne oli jo ohi: pahaa unta! Lemmykin oli jo rientänyt paikalle katsomaan pikkuveikan hätää, mutta oikeastaan samoin tein kummatkin koirat nukahtivat ja pölmistynyt emäntä seisoskeli yksikseen olohuoneessa... Takaisin nukkumaan oikeastaan oli turha enää mennä, sen verran episodi kuitenkin herätti meikäläisen. Nyt siis ollaankin jo käyty aamulenkki, pojat ovat aloittaneet aamupäivä unosensa ja minä juon aamukahvia tässä samalla kirjoitellen...

On se tämä netti vaan ihmeellinen tietopankki! Perjantai-iltana keittelin itselleni vielä kahvit tänne kirjoitteluni jälkeen ja aloin googlata ohjeita Lemmylle ja minulle, jotta jäljellä merkkaamatta jäävät kepit jo ensi kesänä sitten merkattaisiinkin. Voi mahoton - monta, monta hyvää vinkkiä löysin. Perjantainen omasta päästäni keksimä treeni ei kyllä tätä meidän probleemaa ainakaan auttanut - tajusin sen heti kun olin pari vinkkiä lukenut, mutta lohduttauduin taas ajatuksella, että koirapojilla oli kuitenkin hauskaa tekemistä jonkin aikaa...

Innostuksesta tuhisten takkia päälle, Lemmy matkaan ja lähikentälle. Jätin Lemmyn odottelemaan kentän laidalle ja talsin mutkittelevan jäljen suoraan kentälle. Hissun etupihalle kasaamasta keppivalikoimasta pari keppiä lähtiessäni napanneena pienin kepit vielä pienemmiksi ja kylvin 6 keppiä jäljelle epämääräisin välein. Sitten vaan suoraan Lemmy jäljelle ja joka ikinen keppi nuuskuteltiin ja parhaimmassa tapauksessa vielä otettiin suuhunkin ja näytettiin emänälle. Sen verran fiksu Lemmy kuitenkin jo on, että vaikka ihania keppejä löytyikin kepit luovutettiin emännälle ja jäljen nuuskuttelua jatkettiin.

Lemmy merkkaa - tiukka vilkaisu emäntään...

Tehtiin vain tämä yksi treeni. HUOM! Onnistunut treeni ☺
Kävelin koiran kanssa vielä pienen lenkin lähi metsikössä ja sieltä sitten merkkailtiinkin kaikki Hissun rettuuttamat kepit ja vieraiden ihmisten hanskat yms.
Eilen iltalenkille lähdimme kentän kautta ja Lemmy sai jäljestää tekemäni jäljen uudelleen - hienosti onnistui vaikka kentällä oli ehtinyt käydä tassuttelemassa muitakin edellisen illan jälkeen ja jälki ehti vanhentuakin jo 20 tuntia. Hyvä Lemmy!!!

Eilen aamulla lähdin poikien kanssa ensimmäisiin omatoimisiin aamutreeneihin koirakoulun hallille. Isompi puoli hallista oli ensimmäistä kertaa täysin vapaa agilityesteistä, joten pääsin (jouduin) tekemään radan alusta lähtien. Aamutohinoissa en muistanut käydä katsomassa mitään vanhaa ratapohjaa malliksi, joten vähän aikaa jouduin seisoskelemaan kädet puuskassa hallilla ja miettimään, että mitä kummaa me tänään tehtäisiin. Onneksi jonkinlainen rata sieltä aivojen kätköistä kuitenkin putkahti:


Edelleenkin keskityn treenaamaan aiemmin opittujen ohajauskuvioiden käyttämistä. Kesältä olen jo onnellisesti unohtanut puolet, mutta joka treenissä joku onneksi putkahtaa esiin ja pääsen sitä käytännössä - ja mikä tärkeintä - ihan omassa rauhassa treenaamaan.
Nyt keskityin täysin ohjaamaan Hissua kiertämään esteitä, hakeutumaan käskystä suljetun nyrkkini luokse ja ohjaamaan edelleen pelkällä äänikäskyllä pöydälle ja putkeen.
Tämän treenin yhteenveto: Hissu on kyllä hyvä ja emäntä koulutettavissa - ei kai paremmin tässä vaiheessa voisi mennä ☺
Lemmyn kanssa sitten vain hulluteltiin: kolmen-neljän hypyn sarjoja yhdistäen putkeen tai pöytään. Hyppyjen välissä Lemmy keskittyi vielä tavallistakin enemmän nuuskuttelemaan mattoa, joten emäntä ehti vähän vetää välillä henkeäkin.
Paljon kehumista, rapsutuksia ja raksuja - niistä oli Lemmyn ja minun tämän päivän treeni tehty!

Lopuksi vielä tein 25 minuutin toko-treenit.
Hissun kanssa suurin osa ajasta meni seuraamisen treenaamiseen: taas sitä samaa eli kävelystä hölkäksi ja takaisin, pidennettyjä seuraamisia eli jopa kolme kertaa hallin seinästä seinään, sivulle tuloja, jääviä ja lopuksi kaukoja. Palkkaukset pelkällä pallolla. Huomasin taas harmikseni, että en osannut lopettaa treeniä Hissun kanssa ajoissa: maasta istumaan tarkoittikin jo pelkästään maassa makaamista, eli tumppasin taas liikaa treeniä yhdelle kerralle. Mutta uskomattoman hyvästä seuraamisesta papukaijamerkki Hissulle ja emäntä nurkkaan häpeämään...
Lemmyn kanssa treenattiin myös alkuun seuraamista. Häiriötäkin oli ilmassa: toko-treenien ajaksi ensimmäiselle kentälle tuli toinen treenaaja ja seuraamiset olivatkin sitten emännän takana (noin metrin päässä) tallustelua ja epätoivoista kuikuilua naapurikentälle - siellä on ihan varmasti joku ihana tyttö!!!
Vaihdoin namipalkan palloon ja niin se vain emäntä sai taas varastettua Lemmyn huomion itseensä! Emäntä oli superihana (koska se pallo oli ihan selvästi siellä taskussa)... Nyt saatiin aikaiseksi hienoa, vauhdikasta seuraamista ja säpäköitä kaukoja. Sivulletulot (luoksetulot) sitten taas olivatkin kuin hidastetusta elokuvasta - naapurikentän tuijottelua ja hyvin tarkkaa kuulostelua. Noin metri ennen emäntää otettiinkin sitten aina valtava spurtti, jota olisi voinut ihan raviksikin kutsua. Tähän oli hyvä lopettaa: minua nauratti ja Lemmyn iloksi otimme vielä pienit pallobileet.

Tänään vietetään huilipäivä - viettäkää tekin ja nauttikaa!

Ei kommentteja: