lauantai 10. toukokuuta 2014

16/5/2014: Agi-popparit Vol. 2/2014: tarjolla sytykkeeksi yksi agilisenssi

No moimoi!

Tänä aamuna herätty hämärään sateiseen aamuun, jota säestää takametsästä kuuluva lintujen laulu: nyt tekisi mieli avata ikkuna ja käpertyä takaisin nukkumaan. Mutta emmehän me sellaista tee ☺

MAANANTAINA oli Hissun ja minun toiset Agi-popparit eli ratatreeni, jonka pystyi tekemään kuin kilpailusuorituksen tai osissa harjoitellen - kouluttaja antaa sen jälkeen vinkkejä miten parantaa suoritusta.
Minua jännitti ihan SAIRAASTI, vaikka marssinkin kentälle rinta rottingilla ja ilmoitin suureen ääneen, että tehdään rata kerralla kuin mölleissä konsanaan.
No joo - eipä se nyt ihan niin mennyt... Jännitys näkyi suorituksessa...


Alussa oli kolmen hypyn sarja ja saatiin vinkiksi suorittaa estesarja niin, että olisimme koiraa kutsumassa kolmannen esteen vierellä. Riisuin Hissulta kaulapannan ja jätin odottamaan ensimmäisen esteen taakse - aivan liian jyrkässä kulmassa seuraavaan hyppyyn nähden. Hissu jo läähätteli stressistä, mutta lähti kuitenkin kutsusta matkaan: ensimmäinen este kierrettiin ja toinen sekä kolmas hypättiin. Meno stoppasi siihen: ei muuta kuin alusta. Hissu läähätti, vilkuili ympärilleen silmävalkuaiset välkkyen ja tuli luokseni vasta usean kutsun jälkeen. Jätin pojan taas odottamaan esteen taakse ja nyt mielestäni parempaan paikkaan. Kutsuin Hissua: koira kiersi taas ensimmäisen esteen ja hyppäsi seuraavat kolme - ei muuta kuin taas vauhti stopattiin ja aloitettiin taas alusta: Hissu suuntasi läähätellen lähimmälle ulosmenoaukolle radalla. Kutsuin poikaa pitkään ja hartaasti - tuli lopulta takaisin. Kouluttajan ohje: kutsu koira toisen esteen luota. Hissu teki hienosti alun kolme estettä, mutta sitten minä aloin sekoilla enkä enää muistanut minne mennä... Ei muuta kuin neljännen kerran alusta ja nyt sitten päästiinkin jatkamaan jo 10. esteelle eli putkelle. 9. esteen eli hypyn ohjasin väärin ja unohdin valssata: otettiin pari kertaa uudelleen ja niinhän se siitä sitten lähti. Radan loppu tehtiin vielä pariin otteeseen. Sain palautetta: sekoilevaa ohjausta - koiran olisi helpompi suorittaa rata, jos ohjaaja tietäisi mitä tekisi... Hissu sai paljon rapsuja, kehuja ja nameja. Emäntä itse sai kahvit. Kotiin palattua, sitten kun veri taas alkoi aivoissa virrata, hatutti ihan vietävästi: onko kellään tarvetta sytykkeille - nyt olisi yksi agilisenssi saatavissa...

TIISTAINA omat treenit hallilla - jäljellä osa tuosta maanantaisesta radasta: vieläkin hatutti maanantainen ja treeni-ilo oli kateissa.
Tehtiin Lemmyn kanssa ensin. Lemmy teki tosi taas tosi hyvin - intoutui jopa tekemään puomia, joka satunnaisesti jänskättää kultaa kovasti. Nyt jo hymyilytti ☺ 



Hissun kanssa hiottiin viitisen kertaa tuota maanantaista pahaa paikkaa, eli alun kolmea hyppyä. Kertaakaan ei saatu onnistumaan niin, että odottelin kolmannen hypyn kohdalla Hissua kutsuen. Tyydyttiin siis aloittamaan toisen hypyn kohdalta ja hienosti meni!!!
= Treeniaika 35 minuuttia.

TULEVANA MAANANTAINA olisi sitten edessä Hissun ja minun toiset epikset eli epäviralliset agikisat. Valehtelisin, jos sanoisin, että odotan innolla... Mutta kokeilemaan mennään vaikka hampaat irvessä ☻

Ihanaa viikonloppua, sateesta huolimatta tai sateeseen vedoten...
Tsau!

Ei kommentteja: