MAANANTAI
starttasi jännissä merkeissä: Päästiin Lemmyn kanssa uudestaan kaksi vuotta sitten toroksi jääneen jäljen jatkokurssin pyörteisiin. Tein Lemmylle vain yhden jäljen ja kouluttajan palautteen mukaan aivan liian lyhyen ja helpon. Olin vähän epävarmoissa tunnelmissa, koska jälki oli tämän vuoden ensimmäinen... Kyllä lähes puolen vuoden tauko näkyi Lemmyssäkin: kulta tarpoi menemään häntä kohti taivasta ja nenäkin eksyi tämän tästä nuuskimaan ilmaa sen sijaan, että se olisi vaellut tassuttamaani jälkeä pitkin. Ohjeeksi: pidennä jälkeä, alkuun vielä kunnon herkkuja maahan, jotta nenä oppisi taas vaeltamaan pöpelikön halki ja erikseen vielä lyhyttä jälkeä isoilla kepeillä, jotta Lemmy oppisi merkkaamaan myös kepitkin...
PERJANTAINA
iski panniikki! Viikon muut illat olivat menneet kaikkeen muuhun touhuamiseen, joten Lemmyn jäljen teko oli jäänyt. Aamulla hokasin, että koska iltakin oli pyhitetty jo muille hommille, tämän päivän ruokatuntini olisi otollinen aika käydä tekemässä Lemmylle ihka ensimmäinen KampusJälki.
Jälki ehti vanhentua rapiat neljä tuntia, kunnes isäntä kaarsi parkkiin kampukselle. Lemmylle valjaat ja liina messiin ja jäljelle! Vaikeuskerrointa oli lähes liikaakin: lämpömittari kellotti +29 astetta, kello puoli neljä oli kampuksen ruuhkaisin hetki kun opiskelijat ja henkilökunta kiiruhtivat viikonlopun viettoon ja nurmikentillä joille jäljen osittain tein, makoili auringonpalvojia. Lemmyllä oli korvat tiukasti päätä myöten ja kulta yritti parhaansa mukaan väistellä hurjaa vauhtia meidän kummaltakin puolelta ohi vilisteleviä pyöräilijöitä. Jäljen alkupäähän kuitenkin selvittiin. Pari metriä ehdittiin jäljestää kun törmäsimme esteeseen: pariskunta oli levittänyt vilttinsä jäljen päälle ja blokkasivat meidät jälkemme, joka jatkui viilentävien vuorimäntyjen katveeseen. 1/3 jäljestä menetettiin, mutta suuntasimme kohtaan, mistä jälki putkahti takaisin nurmikentälle. Lemmy nuuskutteli ja välillä vilkuili peloissaan ohi kiitäviä pyöräilijöitä. Onneksi tämän lyhyen osuuden jälkeen pääsimme puikahtamaan vilkkaan kevyenliikenteen väylän yli kampuksen rauhallisempaan osaan. Sen verran kevyenliikenteen väylällä oli ollut liikennettä, että jälki oli kadonnut, mutta fiksuna poikana Lemmy otti jäljestä kiinni nenu taivasta kohden ja merkkasi vielä ylityksen jälkeen merkiksi jättämäni pyykkipojan. Jälki kiemurteli tenniskentän reunamaa ja siellä Lemmyn keskittymiskyvyn katkaisi hetkeksi nurmikolta löytynyt tennispallo, joka ehdittiin sitten ottaa jo suuhunkin: minä kehuin merkkaamista : ) Jatkettiin matkaa ja taas hetken päästä Lemmy jäi korvat päätä myöten ihmettelemään tenniskenttää harjalla harjaavia pelaajia. Näistä koitoksista kuitenkin selvittiin ja keskittymiskykykin alkoi olla jo taas normaali. Matka jatkui tosi vaikeaa osuutta: taas yhden kevyenliikenteen väylän ylittäminen - hyvin meni - ja jatkui kuutisen metriä kuivaa mäenrinnettä halkoen. Tässä jälki katosi, Lemmyä jo vähän itkettikin, kun ei saanut jäljestä kiinni - minä stoppasin menomme siihen paikkaan ja hetken nuuskutettuaan Lemmy löysi taas jäljen. Viimeiset 20 metriä nurmikenttää ja sieltä sitten löytyikin jo jäljen loppu: pilleripurkki merkattiin! Jätin jäljen loppuun ison kourallisen aura-juustoa, mutta ne olivat löytäneet tiensä parempiin suihin, joten ainoastaan pilleripurkissa oleva juustomötikkä ja emännän kehut päättivät tämän jäljen. Onneksi - Lemmy oli ihan läähkämyksissä sekä kelistä, että lähes liian vaikeasta jäljestä. Äkkiä kotiin viilenemään ja syömähommiin! Hyvä Lemmy!
Nyt tässä istuksitaan blogia päivitellen ja odotellen Lemmyn tämän päiväisen metsäjäljen vanhentumista. Isäntä teki jäljen, joten jännällä odotetaan, meneekö jäljen löytämiseen tovi vai lähteekö Lemmy-juna nuuskuttamaan varmasti ja nopeasti kuten minun tekemiäni jälkiä.
Lisää seuraavassa raportissa! Heips!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti