lauantai 21. huhtikuuta 2012

21/4/2012: Arvaamatonta arkea ja vika Arkitoko 2:n koulupäivä

Kevät
Aamulenkillä bongasin naapurin kukkapenkistä ensimmäiset sotilaallisessa asennossa seisovat pelottomat krookukset, jotka olivat jo nupuillaan. Leskenlehtiäkin oli bongattu jo viikkoja sitten täällä Keski-Suomen korkeudella, mutta ilmeisesti meidän "vuorella" on sen verran viileämpää, että ne antavat vielä odottaa itseään... Lohduttomana katselin meidän 90%:sti lumen peitossa olevaa tonttia ja tarkan tutkiskelun jälkeen löysin kuin löysinkin naapurin ja meidän pensasaidan juurelta senttiset narsissin alut!

Niinhän se sitten arki alkoi maanantaina töiden merkeissä ja illalla käytiin vielä viimeinen arkitoko 2:n kurssin kerta - aika haikeat fiilikset oli: meillä on ollut tosi mukavaa!
Viimeisellä kerralla oli vuorossa toisten koirien ja ihmisten ohittelemisia paikallisen Prisman pihassa. Isäntä jäi katselemaan sivusta kun laitoin itseni piinapenkkiin koirapoikien kanssa - Lemmy oikeaan käteen ja Hiski vasempaan ja sitten vain menoksi. Tuttujen koirakkojen ohittamisethan meni taas ihan hyvin, mutta vieraiden vähemmän hyvin. Isäntäkin näki nyt ensimmäisen kerran miten kuralla minun ohitukseni ovat! Hiski aloitti haukkumisen jo heti vieraat koirat nähtyään ja Lemmy yhtyi haukkuun, nousi takajaloilleen ja veti hulluna. Minä rauhoittelin Hiskiä ja kiskoin Lemmyä ja yritin pysyä tomerana vapisevilla jaloillani... Kouluttaja huuteli minulle: hengitä, hengitä, muista hengittää!!! Ei muuta kuin kaarros ja takaisin ohitettavan koirakon ohi - sitten menikin jo vähän paremmin suunnattoman adreanaliini ryöpyn huumassa. Ja taas ympäri ja mentiin: Hiski haukkui ja Lemmyn sain jo palaamaan neljän tassun etenemiseen - hidastin jo vähän tahtiakin sitä mukaan kun itseluottamus alkoi taas palata ja sydänkin tippui kurkusta alas taas takaisin vakiopaikalleen rinnan tuntumaan... Palautetta kouluttajalta: olet kauhusta kankeana, et muista hengittää - relaa hartioita, lisää vauhtia, keskity Lemmyn reaktioon, Hiski tulee kyllä siellä perässä, pysy suorassa - älä köki koirien yllä. 
Nyt ollaan sitten harjoiteltu tätä taas arjessa -  tosi laihoin tuloksin: lenkin ensimmäinen ohitus leviää yhä käsiin ja seuraavat sitten jo alkavatkin sujua paremmin samassa tahdissa kun verenpaineeni ja *itutuskäyrä nousee! En tajua, miten tämä voi olla näin vaikeaa... Kouluttajallekin sanoin, että en tajua miten voin olla tälläisessa jamassa: olen jo kerran Lemmyn kanssa pahimmassa murkkuiässä päässyt yli näistä ohittamisen karikoista, mutta nyt taas kompuroin tosi pahasti. Ohitukset sujuvat kummankin koiran kanssa erikseen, mutta kolmistaan on kuin joku työntelisi tikkuja kynsieni alle... Kouluttaja yritti lohduttaa, että en pääse tästä ongelmasta kuin harjoittelemalla, harjoittelemalla ja harjoittelemalla - miksi siis en nyt saisi tätä toimimaan, kun olen jo kerran aiemminkin onnistunut pahimpaa murkkuikää potevan koiran kanssa.
Tänä iltana saatiin koko viikkoon ensimmäinen onnistunut ohitus heti kerralla! En välittänyt mitään Hiskistä, pidin vain huolen, että koira pysyy vasemmalla puolellani lyhyessä hihnassa - keskityin Lemmyyn ja samoin hihnan lyhyyteen sekä siihen, että vauhtini ei laske lainkaan ohittaessa, mielumminkin laitan yhden vaihteen lisää päälle.
Voi pojat - kyllä koirapojat sitten saivatkin kehuja ja minä taputin itseäni selkään!!!
Tavattiin vielä yksi räyhäkaksikkokin kotimatkalla ja Hiski ei reagoinut koiriin mitenkään, ei haukun haukkua! Tahalteni jätin koirat vielä odottamaan suojatien ylitystä, jotta vaikeutta tulisi kerralla enemmän: kummatkin kyllä vilkaisivat vieraita koiria, mutta rauhallisesti odotimme ja ylitimme tien hyvässä järjestyksessä. Voi kun tuntui taivaalliselta - näinhän sen pitäisi aina mennä.
Kouluttaja ehdotti toistamiseen sitä, että lähtisimme isännän kanssa yhdessä lenkille, mutta niin, että minä vien koiria ja ohitustilanteessa heti kun älämölö alkaa, isäntä puuttuisi tilanteeseen. No eihän sitä vielä ole saatu aikaiseksi - minä vain jästipäänä taivallan yksikseni ja toivon, että löytäisin sen oikean mielentilan itselleni, jolla tästä ongelmasta päästäisiin...
Joskus ehkä kuitenkin pitäisi antaa periksi, eikä tietentahtoen hakata päätään seinään?!

Mutta ollaan me nautittukin: lomaviikkojen jälkipoltteessa ollaan nyt käyty arki-aamuisinkin metsälenkki ja koirapojat ovat päässeet karistamaan aamu-unet silmistään kunnon höntsäämisellä - emäntä on nauttinut lähinnä linnunlaulusta ja nousevasta auringosta.


Rauhallista viikonloppua toitotellen emäntä ja pojat ☺

Ei kommentteja: