11. Joulukuuta 2012
Olin vähän huolissani, mutta löytyihän tämä mahtava video vielä Muffesta ja peilistä ☺
Valitettavasti en saanut syystä tai toisesta upotettua viedeota tähän suoraan ☻
mutta täältä linkin takaa se onneksi sentään löytyy:
http://www.youtube.com/watch?v=SXEPgwn08DI
Muistan
löytäneeni tämän silloin, kun Lemmy oli vielä sellainen kaukainen
haavekuva mielessäni eli jännällä odotettiin saataisiinko me pentua
meille toivotusta pentueesta. Lähettelin hörhönä videota ystävilleni
sähköpostin liitteenä ja tuhisin innosta varpaat heiluen, että tälläinen
meillekin olisi tulossa, jos vain tähtien asennot olisivat suotuisat.
Ja
niin kuin stoori kertoo, Lemmy tuli ♥ ja löysikin aika pian meidän
eteisestämme lattiasta kattoon ulottuvan peilin. Ensi arastelun jälkeen
laitettiinkin sitten karkelot pystyyn ☺ Olihan sitä mukava katsella ja
kuunnella pari ensimmäistä kertaa, mutta sitten kun meno ja meteli
yltyivät siihen pisteeseen, että hetkellä minä hyvänsä olisi saattanut
naapurimme tehdä meille pienen vähemmän ystävällismielisen vierailun
aiheenaan koiran haukunta, kätevä emäntä siirsi tuolin peilin eteen.
Verhosin tuolin vielä isoimmalla pyyhkeellä mikä talosta löytyi, jotta
pienintäkään rakosta ei jäänyt peilistä näkyviin. Fiksuna emäntänä
sitten kertoilinkin kaikille estotoimenpiteistä, johon ainoastaan yksi kehtasi lakonisesti vastata, että seuraavat kymmenen vuotta veinaat
sitten tuolia pitää peilin edessä... Tuoli lähtikin alta aikayksikön
peilin edestä ja koiralta alettiin kieltää peilin edessä meuhkaaminen
kerrasta - sylistä sentään pikku-Lemmy sai ihastella omaansa ja emännän
kuvajaista, mutta sen enempää iloa ei enää peilistä koiralle ollut.
Hissu
ei peileistä piittaa. Lemmy sen sijaan vieläkin katselee
mielellään ko. peilin kautta keittiön touhuja - säästelee ilmeisesti
tassujaan - ja uloslähtiessä etsii minun katsettani peilin kautta, mikä
on tosi spoogy-tapa... Olisi koirapsykologilla selitettavää...
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti