Viimeinen kerta olikin meille taas kultaa arvokkaampi kokemus: olimme jo hyvissä ajoin kentän laidalla harjotusvalmiudessa, mutta muista kerroista poiketen, paikalla ei näkynyt muita. Tuhistiin Lemmyn kanssa aikamme yhdessä ja päätettiin, että jos ei kerta ketään muita ilmaannu, aloitamme hyppytreenit itseksemme. Sain juuri laskettu läheisen hyppytelineen riman tarpeeksi alas Lemmylle, kun ohjaaja tulikin paikalle mukanaan toinenkin koulutukseen osallistuja perro-neiti mukanaan. Voi onnen päivää - viimeisellä kerralla meitä oli siis vain kaksi koirakkoa ja koko iso kenttä käytössämme!
Alkuun harjoittelimme koiran lämmittelyä: seuraamista kävellen ja juosten sekä ensimmäisestä kerrasta tuttua jalkojen välistä pujottelua, namin jahtaamista isossa ympyrässä omistajan edessä ja viimeiseksi namin nappaamista koiran oman kankun kohdalta, jotta koiran kyljetkin lämpiäisivät ensimmäistä pujotteluharjoittelua varten. Oikeassa agilityssä samat lämmittelyliikkeet kuulema tehtäisiin vielä suorituksen jälkeenkin, jotta lihaksiin tulisi vaadittuja venyttelyjä.
Ensimmäisen kerran päästiin harjoittelemaan renkaan läpi menemistäkin: Lemmy oli sitä mieltä, että sellaisen hirvityksen lähelle hän ei mene, mutta lopulta koira meni kuin menikin läpi. Oli ihanaa kun meitä oli vain kaksi ohjattavaa, niin Lemmyllekin jäi ohjausaikaa tämänkin "esteen" kanssa kymmenisen minuuttia. Alkuun houkuttelin koiraa namin avulla laittamaan päänsä renkaan läpi ja sitten hitaasti, kiirehtimättä ujutin kättäni yhä kauemmaksi renkaasta, jotta koira joutui kurottumaan pitemmälle. Lopulta onnistuimme nelisen kertaa jo niin, että houkuttelin ensin namilla renkaalle ja lopulta heitin namit kauemmaksi renkaan toiselle puolelle ja Lemmy haki ne renkaan läpi. Lemmy keksi kyllä kieroilla ja hilpasta namien luokse kiertäen renkaan, mutta päätti sitten, ettei kiertäminen näköjään auta, koska emäntä ehti kerätä namit pois ennen kuin poika ehti napata ne maasta ja kiertää taas namit kädessä renkaan toiselle puolelle koiraa vastaan. Pakkohan se siis oli karvakorvan renkaankin läpi mennä - sen verran harvoin on kuitenkin nakkia pojalle tarjolla! Koska meitä oli paikalla niin vähän, uskaltauduin päästämään Lemmyn jo irti hihnastakin näitä esteitä suorittaessamme.
Seuraavaksi harjoittelimme pujottelemisen alkeita, eli näin alkuun houkuttelin koiran ensimmäisten pujottelukeppien välistä namilla ja loppuvaiheessa heittämällä lelun kauemmaksi, jotta koira meni keppien välistä.
Pyynnöstäni pääsimme vähän harjoittelemaan tuttua tunneliakin, mutta se oli meille vieläkin liian pelottava juttu - tähänkin me TOIVON mukaan palaamme sitten tulevaisuudessa jossakin yhteydessä. Lemmy uskaltautui kurottamaan tunneliin ottamaan nameja kädestäni, mutta ei sen pidemmälle. Kokeilin tätä myös lelulla. Tunneli ei Lemmystä ollut kovinkaan innostavaa, mutta lelu kylläkin. Lelun saatuaan koira päättikin käydä juoksemassa kentän toisessa päässä pari ylimääräistä lenkkiä: ensin lelu suussaan ja sitten jo ilman leluakin isotellen toiselle tutulle perro-pojalle kentän laidalla. Emännän mylvintä kuitenkin tehosi kuin tehosikin ja Lemmy palasi takaisin.
Meillä oli tosi mukavaa ja nyt pidänkin peukkuja ja varpaita pystyssä, että jotain vastaavaa vielä järjestettäisiin joko kerhon tai yhdistyksen toimesta, johon voisimme Lemmyn kanssa osallistua. Spanielikerhon vakiovuorot siis päättyivät tähän, joten nyt täytyy jatkaa kohti uusia tuulia : )
 |
| Nokka kohti uusia tuulia - kevättuulia! |
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti