perjantai 29. huhtikuuta 2011

29/4/2011: Lemmy - the karvaton koira

Kärvästelemään ei jääty: tilattu trimmeri saatiin eilen iltapäivällä jo illalla meillä oli espanjan karvatonkoira. Aikaa meni nelisen tuntia ja taukoja pidettiin nelisen kertaa. Kuvat kertovat enemmän kuin tuhat sanaa...

Hetki lyö ♪♪♪


Emännän karvainen kaveri, pikku mussukka...

Ensimmäisellä viilenneystauolla... selästä aloitettiin kaikkien sääntöjen vastaisesti...

Neljä tuntia suljahti...

ja mikä UKKO sieltä kuoriutuikaan...
Tosi hyvä suoritus isännältä: ensimmäinen koiran trimmaus, eikä päässyt edes ennen trimmausta harjoittelemaan kenenkään pahaa aavistamattoman ihmisen kuontalolla...

Aikaisemmin Lemmyn käytyä trimmaajalla oli korvien karvat on nypitty samalla, nyt isäntä ajeli pahimmat karvat koneella, mutta kutka korviin kuitenkin tuli. Nyt olen voidellut korvien sisäpintoja ihan perusvoiteella ja se tuntuu auttavan.

Saa nähdä joutuuko sitä vielä yksin lenkille lähtemään: tänä aamuna +1 aste ja Lemmy paleli niin, että pääsimme lähi polulle ja pikapissin jälkeen veti kiireesti kotiin. Onneksi lupaavat päivälle lämpenevää - saamme otettua sohvaperunan aamulenkin puuttuvat kilometrit päivällä takaisin.

Aamulla ei tästä ollut kyllä mitään puhetta...

Ei kommentteja: